Mallikkaasti myöhässä kirjoittelen maanantai-iltaisesta lääkärikäynnistä - vihdoin! Elikkäs, käytiin Maxin luona kun tarkotushan oli että läskitän joululoman aikana Suomessa jotta Böge kasvaa miehen mittoihin. Noh, minä tyttöhän tein työtä käskettyä ja söin. Oli tarkoitus että näemme Bamsen kanssa klinikan ulkopuolella kun tulimme molemmat omista suunnistamme. Siellähän se jo seisoskeli kun ite puuskutin paikalle. Herra ja jumala kun neljä-viis kertaa pysähdyin klinikalle vievän mäen varrelle vetämään happea ja toivomaan että jostain ilmestyisi hiihtohissi. Ei näkynyt. Olihan jalassa tietenkin tosi hyvät kävelykengät aka korolliset maiharikenkulit. Ens kerralla laitan lenkkarit ja pakkaan eväät messiin. Jumalauta.

Noh, Maxihan oli hieman aikataulusta myöhässä niin kateltiin siellä Boomerang kanavan lasten piirrettyjä ja kikateltiin kun - and I quote - "kaikki möhömahat oli liikenteessä". Tässä mun tän hetkinen möhömaha. Cool ain't it? Oon ehkä vähän karistellu joulun lällylällyä ja on enempi niin kuin vauvamaha eikä mammuttimarkkinat. Vyötärönympärys about kolmetoista metriä.

Ensin käytiin läpi ne kivikaudella otattamani verikokeiden tulokset, joiden mukaan kaikki oli reilassa ja ainoastaan kreatiniini arvo oli hieman alhainen. Taudeiltakin oli säästytty ja minut julistettiin pukin jälkeen toiseksi terveimmäksi ;) Sitten kurkittiin poikaa - joka nukkui, mutta silti potki - weirdo. Se oli jotenki niin kovin sulonen ku ultrassa näky kuinka toinen istui naama "menosuuntaan", silmät ummessa chillaillen, käsi pään alla tyynynä ja HIKOTELLEN! Awww.. sydänäänet meni jotenki näin piip-piip-HIKKKK-piip-piip-HIKKKK! :D Painoa oli kertynyt 880 grammaa ja edelleen oli Max sitä mieltä että poika sieltä tulee. Vielä kehtas vitsailla että "eihän me sitä koskaan varmaksi sanottu" shiieeett. Kurkkaa itse näetkö nukkuvan nöpönenän? (Käänsin kuvan helpottaakseni hahmottamista, mutta kovin usean kommentti ollut silti että ei tossa ketään ole. On siinä, naama ja käden luukin komiasti hahha)

Päätin kieltäytyä siitä glukoositestistä mikä oli tarkoitus ottaa raskausdiabeteksen pelossa (kerroinkohan jo tästäkin..) ja seuraava käynti on sitten taas nelisen viikon päästä ja ei kai siellä sitten muuta kuin katellaan että vieläkö mies on jalat edellä tulossa vai joko valmistautumassa ensi-iltaan.

Synnytysvalmennus paikkaankin soittelin ja he sieltä lupasivat laitella postitse aikataulua meille. Ruksin online-hakemukseen mielenkiinnonkohteiksi synnytyksen, kivunlievityksen synnytyksessä, imetyksen sekä isän roolin. Mielenkiinnolla nyt sitten odotellaan että milloin päästään koulun penkille ja että kuulisiko siellä jotain uutta tähän kaikkeen mitä Internetistä on jo löytynyt. Odotan ehkä eniten synnysosaston ja synnytyssalin kierrosta, että pääsee ihan näkemään mihin sitä on mentävä kun mies haluaa ulos. 

Tuli joku puheripuli nyt! Mutta lopetan tältä kertaa, eihän näitä jaksa kukaan lukea :) Mullon by the way nyt joku porkkanakausi - halusin tehä tänää porkkanapihvei mut ei ollu raastinta, sit söin porkkanoit iha pelkiltään duunis ja tänään vuoronsa sai porkkanakakku - mmmm. Tein tossa äsken sitten lihapullia ja pakko oli kuvata mun ongelma bataatin kanssa > jäi kiltisti oottamaan vahvempaa osapuolta. Muahahhaaaa Uuu ja miten hienoa asettelua eikö? Arkiruuasta tuli ihan fancyn näköstä ;)

Ja meillä on joku aivan tosi vammanen tapa että keksitään kokkailuille nimiä, että sit on helppo heittää et "heei tehääks sitä kanalanpataa?" ni tästä tuli ny eka "fuusiopullat" ja sitten "fuupullat" jonka jälkeen lempinimeksi muokkaantui "fubut". Jou!

Nyt mä oikeesti suljen suuni ja meen lukee juoruja sänkyyn. Kuulemma piti vielä mainita täällä blogissa jotain ton hauiksesta. Eli, Bamsen hauis mainittu - done! :PP Hölömöläisfaija.

Aurinkoista perjantaita sinne missä oletkin! (Täällä paistaa taas aurinko ja kesä on kulman takana .. ainakin näin suomalaisen näkökulmasta)

En voinut jättää mainitsematta eräistä kengistä jotka löysin Suomen reissuni aikana ja joihin olen aivan täysin hullaantunut. Tiedoksi ensin sellainen fakta että harvoin ostan mitään täysihintaisena vaan odottelen alennusmyyntejä tai ostan second handina. Tällä kertaa aarre löytyi Seppälän alennusmyynneistä. Olen etsiskellyt kenkiä tänne talvikäyttöön aka jotain sellaisia mitkä ei olis liian kuumat kun täällä nuo asteet säilyy kuitenkin ihan mukavissa lukemissa mutta myös sellaiset joilla olisi hyvä kävellä. Tämä maa on täynnä mäkiä ja mutkia, asfaltti on kuin sarvikuonolauman tuhoama ja katukivetykset kaupunkialueilla super-liukkaat. Aina olen ollut kiilakorkojoukkueessa ja siellä pysyn tälläkin kertaa. 

Löysin siis nämä tällaiset kengät Tampereen Hämeenkadun Seppälästä ja hintaa -50% alen jälkeen jäi pikkuisen alle 20 euroa. Kengissä tykkään siitä että korko on ns. naamioitu kenkään mukaan, kun tuo samettisen näköinen pinta jatkuu aina pohjaan asti. Nuo pikkuiset nyörit olivat mielestäni söpö yksityiskohta ja ennen kaikkea - nämä eivät paina mitään ja ovat uskomattoman hyvät jalassa. Näin pallomahaisena kun kaatuilu on hieman extremeä niin näillä kyllä pääsee ja pysyy. Löysin tämän kuvan Googlen kuvahaulla joten ei ole siis minun materiaaliani. 

Suosittelen hakemaan nämä peruspopot talteen jos suinkin vaan sattuu Seppälä olemaan hollilla. Kun ekan päivän noita pidin jalassa niin pakko oli heti laittaa äitille viestiä että josko se vois käydä kattomassa onko jossain Vantaan Seppälässä noita harmaina enää jäljellä, koska, miksi hyvää vaihtamaan. Oon sellanen Roope Setä tyyppinen että ostan sitten joka värissä ja matskussa jos oikea osuu kohdalle. Uniformuudun. Noh, äitini ilmoitti ilokseni että mökkireissulla hän päätti poiketa Heinolan Seppälään ja siellähän niitä vielä oli ja alennusprosenttina 70 - hintaa jäi harmaille siis enää 12 euroa! Nyt mietiskelenkin että mitäs muuta se voisi tänne lähetellä, ainakin Pressaa.. hmmmm

Eli käykääpäs hakemassa - momma suosittelee!

Ja sitten vielä toisista kengistä, ostin tossa eilen lounastauolla kengät.. uups. Jotenkin nyt kun tää kroppa levenee niin kaipaa lisää pituutta, sellai sopusuhteuttamaan tätä koko komeutta! :D Ostin sitten tällaiset lenkkarikorkkarit joita ensin VIHASIN. Mun mielestä oli kaamea idea yhdistää korkoa ja urheiluntuntua mutta, näinpä vaan ihastuin näihin ja nämäkin ovat jalassa kuin toinen iho. Aivan huiput! Ja mikä parhainta, mun 39 koon jalka näyttää ihan miniltä hiiiiih! :)) Nyt katselin jo ko. kaupan nettisivuilta että mitäs muuta siellä olis, kun tuo palkkapäiväkin tuppaa lähestymään.. Nämä olivat myös alessa, maksoivat 20.99e. 

Näiden kenkien kohdalla pointtina ehkä se että heeei menkää kokeilemaan vaan! ;) Oikean värisenä ja mallisena nämä tämmösetkin aivan mielisairaalta kuulostavat kengät voivat olla aika kivat. 

Tää tarjoushaukka lähtee nyt hakemaan refillin kahviini ni saan esitellä popojani toimiston tytöille - strutting me stufffff ait!

"Siellä on olkkarin seinä sellainen liukuovinen josta voi sitten kurkkien huutaa sinne laaksoon että kaikki mitä valo koskettaa on MINUUUUN."

Me siis löydettiin uusi koti! Ja maksettiin jo takuukin jotta se on varmasti meidän, eikä kenenkään muun. Päästäis tavallaan muuttamaan jo heti mutta eipäs hötkyillä ja muutetaankin vasta ensi kuun lopulla. En malta odottaa! Bamse sano että rauhotu mutta enpäs rauhotukkaan! Mä oon jo Pinterestiin naulaillu kuvia että joo tommone siihen seinälle ja tällanen makkariin ja just noi kehykset mä sit hankin ja ja ja pannuja ja kattiloita roikkumaan keittiöön joo-o joo-o. Mulla oli jossain vaiheessa (eikä niin kauan aikaa sitten laisinkaan) sellainen olo että ei tässä maassa kyllä kotoisaksi tule itseään tuntemaan mutta taisipa tyllerö olla väärässä sillä tuopa kotipa onkin erittäin suloinen ja semmonen meijänkoti-mainen. Mulla ei oo kuvia ollenkaan koska sillä kiinteistövälitysfirmalla oli vaan kuvia siitä kun se oli ihan tyhjillään ja eihän niistä oikeen mitään hahmota joten otan kuvia sitten ku me ollaan siellä ja siel tuoksuu pulla ja Bamsen aqua di gio. Koitanpa nyt parhaani mukaan selittää minkälaiseen torppaan muutetaan!

Elikkäs, me käytiin kattomassa sitä asuntoa sillon toissa viikolla (ja itseasiassa kahta muutakin muttei ne ollu yhtään kivoja) ja täytyy myöntää et ku meijän kiinteistövälittäjä parkkeeras siihen pihaan ni olin aika skeptinen. En nähny muuta ku jonku helvetillisen kasvimaan ja keltasta kivimuuria. Kulman takaa onneksi paljastui hieman modernimman näköinen asuntokompleksi ja mietin että no annetaan nyt mahdollisuus, ei tässä jäniksen selässä olla. Kuultiin että ko. huoneiston yläkerrassa asuu myöskin suomalainen, itseasiassa tuon #faijan tuttava. Noh, asunto oli siis toisessa kerroksessa, hissi löytyi, oli pieni mutta toimi. Asunnon ovella meitä odottelikin asunnon omistaja, nelikymppinen pirtsakka naikkonen. Hän sitten lähti esittelemään asuntoa mutta äkkiä kiinteistövälittäjämme otti ohjat jotta voitiin puhua ihan suomeksi ja vähän omistajankin "selän takana" kysyä mitä vaan. Ovesta sisään tultaessa oikealle puolelle jäi keittiö+olohuone ja vasemmalle puolelle sitten loput. Hyökättiin ku huonotapaisemmatkin hyeenat eka sinne oikealla kun Bamse halus nähä minkälainen telkkari oli tarjolla ja itse juoksin sormet ristissä keittiöön toivoen astianpesukonetta. Astianpesukone löytyi ja telkkarikin oli ok-laatuinen ja tarpeeksi iso. Siinähän sitä oltiinkin jo valmiita lyömään kaupat lukkoon! :D No eei nyt ihan vielä. Keittiö ja olkkari oli yhtä isoa avonaista tilaa ja kulmassa oli erikseen vielä ruokailutilakin. Tässä huonessa oli yksi seinä kokonaan ikkunaa ja harvinaista mutta tota; ikkunasta avartui näkymä laaksoon eli luontoon eli heeeei me nähdään jotain vihreää ekaa kertaa vuoteen!! Täällä on kovin kivikkoista ja sitten on tuo kiva sininen meri. Mutta esimerkiksi nurtsia on ihan törkeän vaikea löytää, joten tuo näkymä kyllä kelpasi. Nyt lähdettiinkin tutkaisemaan asunnon "vasenta" puolta. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi käytävän seinään jossa oli tapettia! Wow! Se on vielä harvinaisempaa kuin nurmikko! Hieroin seinää salaa ja mietin että mmmm mun kooootiiii. Ensimmäinen huone oli päämakkari, siellä parisänky, vaatekaappeja ja oma wc+suihku (najs!), toinen huone oli sitten hieman isompi wc+suihkutila jossa oli kivat kahvin väriset laatoitukset ja amme (++). Seuraavana löytyikin vierasmakkari jossa myöskin parisänky ja käynti takapihan parvekkeelle. Parvekkeelta oli näkymä aiemmin mainitsemalleni kasvimaalle. Kävi ilmi että sehän oli ihan joku farmi jossa harmaantunut henkselihousuihin pukeutunut patu myi mitä maasta irti sai. Aikas ihanaa! Tuoreita vihanneksia omalta takapihalta! :o Viimeinen huone, käytävän päässä, oli tyhjillään, asunnon pienin "makkareista". Omistaja kertoi että tämä huone on jätetty tyhjäksi jotta asunnon ensimmäiset asukkaat (that's us!!) saavat päättää mikä siitä tulee; toimisto, kolmas makkari vai mikä. No siitähän me sitten haluttiin loogisesti Börjen huone. Ollaan ostettu jo sänky joten nyt saatiin sitten heiltä pyytää loppukama sinne poikulaisen huoneeseen. Toivoin vaatekaappia, lipastoa jota voisi käyttää hoitopöytänä ja sitten jotain laiskanlinnaa jossa voisi poikaa nukutella tai syöttää. Omistaja kertoi että toiveet saataisiin kyllä toteutettua ja minä tyttö kiljahdin ilosta. 

Ainoana ongelmana meillä oli se että kiinteistövälittäjämme ei ollut tahtonut saada nykyisen asuntomme omistajaa kiinni, ja tokihan hänelle olisi kerrottava että moi me muutetaan. Noh, lopulta tuossa viime viikolla se sitten onnistui ja Bamse kävi vilkaisemassa asuntoa vielä kerran ja löi diilin lukkoon. (Sanotaanko sitä noin? Diili lukkoon? Oh whatevs.) Tässä sitä lasketaan nyt päiviä että päästään muuttamaan - onneksi helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi! ;)

Musta on myös ihanaa että päästään nyt muuttamaan ennen kuin Böge on tässä maailmassa, jotenkin helpompaa. Toisaalta, musta ei kyllä kovin paljon muuttoapua ole, VOI HARRRMI :P No ei vaan, olo on mitä parhain, hieman heikottaa välillä mutta kai se kuuluu asiaan. Käytiin tossa toimiston tyttöjen kanssa hankkimassa salikortitkin kolmelle kuukaudelle kun saatiin ne superhalvalla, 60 eurolla! Salilla rehkiminen alkaa siis huomenna! Bigger, stronger, faster! 

Oon nyt muuten lueskellut synnytyksestä ihan tositositosi paljon, oikeesti varmaan jokaisen nettisivun selannu läpi mitä Herra Google on tarjoillut väsyneiden silmieni eteen, ja täytyy ihan tehdä postausta asiasta erikseen - uskomatonta kuinka monta erilaista lähestymistapaa itse synnyttämiseen voi olla ja kuinka joka asian voi muovata "oman näköisekseen". Uskon löytäneeni vihdoin oman "tyylini" synnyttää ja fiilis on mahtava! Mutta siitä lisää pian, mä en lupaa mitään nyt että "huomenna" mutta yritän kovasti. 

Ai niin! Me hankitaan varmaan Dolce Gusto kahvimasiina ja mul käy niinku Sabotaasi Sinille ja leggarit repee kun oon niin intona ku oon ihan kaamee kahviaddikti ja hitsi sillä saa aikaseks vaikka minkälaista jauhettua jumalaisuutta! AHH.. repsss repes

Pistän päivityksen komeasta kummustani tähän ensin todistamaan sitä että aiemmin pienikokoiseksi kutsuttu poikamme on kasvanut – ja kasvaa, hurjaa vauhtia! Toivotaan ettei ihan koko loppuaikaa bulkkaa tai oon pulassa huhtikuussa :D

Aivan raskauteni alkuajoista alkaen niin tutut kuin tuntemattomatkin ovat kyselleet että aionko synnyttää täällä vai Suomessa. Mietittiin aluksi että olisihan se kiva Suomeen mennä niin tietäisi mitä tehdä ja jotenkin olisi varmempi olo mutta toisaalta, kyllähän näitä lapsia on synnytetty ennenkin (as in, muut on synnytelleet) että eiköhän se täälläkin hoidu. Synnytystä kun ei valitettavasti voi ihan päivälleen aikatauluttaa niin olisi ollut kovin kurja lähteä Suomeen odottelemaan ja katsomaan kelloa, duunien jäädessä toissijaisiksi (workaholic much?). Yhdessä päätettiin sitten lopulta että täällä se on helpointa hoitaa, niin pääsee sairaalasta suoraan ihan sinne oikeaan kotiin ja oikeaan arkeen kiinni, eikä Suomeen jonkun perheenjäsenen jalkoihin beibin kanssa sokkeloimaan.

Oon monesta eri lähteestä kuullut vankkaa vakuuttelua siitä että täällä on myös korkeatasoista hoitoa ja päteviä lääkäreitä vaikkei päälle päin tosiaankaan siltä näytä. Tähän mennessä ei ole tullut valitettavaa – enkä usko että tulee jatkossakaan. Onnekseni maa on vielä hyvinkin uskonnollinen joten he pitävät lapsia Jumalan lahjoina, joiden eteen tehdään kaikkensa. (Ei sillä ettenkö itsekin niin ajattelisi ja korostankin että näin ei-niin-uskovaisena jotenkin se hassulla tavalla tuo lohtua että nunnat ovat rukoilemassa puolestasi ja näistä pienistä kääröistä pidetään huolta kuin omistaan.)

Aion siis synnyttää täällä Välimeren lämmössä ja itse sairaalan toimista ja tunnelmasta voin kertoa lisää kunhan pääsen synnytysvalmennuskursseille ja itse laitokseen hieman enempi tutustumaan. Tämä postaus syventyy ennemminkin siihen itse synnytysprosessiin, tapahtui se sitten Imatralla tai Nicaraguassa.

Ennen kuin asiaan perehdyin, ajattelin että synnyttäminen on aikalailla geneerinen toimenpide ja that’s that. Mutta ehei, siitähän voi tuunata ihan omanlaisensa, niin kuin nykypäivänä melkeinpä kaikesta. No onhan se selkeetä että jos autonsa voi maalata, kännykän kuorensa vaihtaa ja opiskelunsa suunnitella, että synnytyksenkin voi sitten saada näyttämään itseltään. Siellä on nyt ruudun toisella puolella äidit sillä mielellä että voi tyttöstä mutta kirjoitan nyt ihan rehellisen hämmästyksen siivittämänä. Mulla onkin vaihtoehtoja! :)

Ensimmäisenä olisi hyvä kuulemma pohtia että synnyttääkö ihan tavanpulliaisen tapaan alateitse, vai vaikkapa keisarinleikkauksella, tai no mitä jos vaikka synnyttäisi vedessä tai kokeilisiko villisti hypnosynnytystä. Myös lokaation saa itse valita; joko kotona, sairaalassa, yksityisellä klinikalla tai matkalla sairaalaan eli taksin tunkkaisessa lemussa. Pitäisi ottaa huomioon omat tarpeet mutta myös vauvelin tarpeet – how is that supposed to happen?

Mietiskelin asiaa itse aika käytännönläheisesti;

*Sairaala: apu olisi lähellä, kuten myös lääkkeet ja laitteet. Jos hätä tulisi, olisi mahdollisuus saada hoitoa myös ”sitä varten” eikä vain itse synnytykseen. Jännittävän sairaalassa synnyttämisestä tekee sen että a) inhoan sairaaloita joten olen varmaan pyrkimässä sieltä pois heti kun poika on pihalla ja napanuora vielä roikkuu välillämme b) meiltä sairaalaan on matkaa varmaan jokunen 5 kilometriä mutta taksia ei koskaan saa nyt-heti ja jos ruuhka-aika sattuu kohdalle niin siellähän sitä sitten istutaan ja ponnistetaan tumman miehen niskavilloihin vauva.

*Koti: olisi IHANINTA saada hoitaa koko homma ilman sairaalaan menemistä mutta tota.. tässä vaihtoehdossa ei sitten olisi varaa komplikaatioille, enkä sitten tiedä mitä tuo uusi vuokranantaja tuumailisi – ”don’t worry, we’re going to cover the walls with newspapers in case of splatter.”

*Yksityinen klinikka: Tää olis varmaan se parhain tai ennemminkin se mukavin vaihtoehto koska yksityisellä klinikalla yhdistyisi ammattitaito, tarvittavat vempaimet ja kotoisampi olo, mutta olen kuullut että jopa tämän maan hienostorouvat puskevat kyllä ihan tavan sairaalaan synnyttämään, niin ei tarvitse sitten huolehtia että onko nyt varmasti kaikki tarvittava teknologia lähellä.

Valitsen huhtikuiseksi matkakohteekseni siis paikallisen sairaalan synnytysosaston – tai ne taksikuskin niskavillat.

No mitenkäs sitä sitten synnyttäisi? Muuta kuin huutamalla ja puuskuttamalla? Niinhän se menee, eikö?

Olen lukenut nyt neljästä eri vaihtoehdosta joita olen punninnut kyllä jokaikistä, toista enemmän, toista vähemmän.

*Vesisynnytys: Mitä nyt lähipiiristäni olen synnytystarinoita kuunnellut niin tämä ei ole kyllä kovin montaa kertaa esille noussut, eli uskaltaisin melkein sanoa että ei ole niin kovin yleinen ehkä vielä Suomessa (?). Vesisynnytyksen suurimpana etuna on sen tuoma mukavuuden tunne. En ole varma onko täällä paikallisessa sairaalassa lainkaan tarjolla vesisynnytyksen mahdollisuutta, eli onko heillä sellaista synnytysammetta missä homman hoitaa. Tällaisen voi kuulemma myös halutessaan vuokrata käyttöönsä ja synnyttää oman kotinsa suojassa, rental-ammeessa. Vesisynnytyksen valinneen äidin synnytys etenisi siis niin että kun synnytys alkaa, amme täytetään lämpimällä vedellä, jonne sitten pulahdetaan rentoutumaan ja vauvasi kuntoa seurataan dopplerilla. Vesi elementtinä pitää sinut rauhallisena (tai siis niin rauhallisena kuin mahdollista), rentouttaa lihaksiasi ja voit valita missä asennossa on itsellesi hyvä olla. Vauvan syntyessä voit synnyttää suoraan veteen tai sitten veden pinnan yläpuolella, ihan miten haluatkaan. Niin kuin loogista ajatella onkin; vauva tuntee olonsa vedessä kotoisaksi koska onhan hän sen yhdeksän kuukautta jo muutenkin ollut uintireissulla. Vesisynnytys kiehtoo siinä määrin että vedessä lilluminen on kyllä harvinaisen rentouttavaa, mutta koska haluan olla sairaalassa mahdollisimman vähän aikaa niin aion tarpeen mukaan rentoutua omassa ammeessa ihan kotosalla ja lähteä sairaalaan vasta kun on ihan pakko, joten voi olla että siinä ei ehdi ammetta kovin täyttelemään kun vauva onkin jo pihalla! ;) (Tai näin siis toivoisin)

*Synnyttäminen alateitse: Tämähän on se kaikista yleisin ja tavanomaisin tapa synnyttää. En tiedä mitä tästä edes sanoa – ”menet sairaalaan ja synnytät niin kuin ennen vanhaan?” :) Alateitse synnyttäessä synnytys tapahtuu usein sairaalapedillä ja voit valita kipulääkkeitä oman mieltymyksesi mukaan. Olen ymmärtänyt että usein synnyttäville äideille isketään tippa käteen heti ensikättelyssä, vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Pitääkö tämä paikkaansa? Vai onko tämäkin eri maissa eri tavoin? Tavallisimpia lääkkeellisiä kivunlievitysmenetelmiä ovat ihan tavan kipulääkkeet (morfiininkaltaiset; joko suun kautta tai suoraan lihakseen), ilokaasu (maskin kautta hengitettävä hiprakka-seos), paikallispuudutukset (pudendaalihermon puudutus tai vaikkapa kohdunkaulan puudutus eli paraservikaalipuduutus), epiduraali (ohut katetri epiduraalitilaan lannenikamien väliin joka käytännössä puuduttaa alaraajasi) ja spinaali (samanmoinen kuin epiduraali mutta tehoaa nopeammin ja vaikutus kestää vain max pari tuntia). Piikkejä piikkejä pakettiautollinen piikkejä!

*Keisarinleikkaus: Niin kuin nimestä voi päätellä, kyseessä on leikkaus. Synnytys ei siis tapahtuisi alateitse vaan kirurgisena toimenpiteenä. Tällöin vatsanpeitteeseen ja kohdun seinämään tehdyn viillon kautta vauva tuodaan pois kohdusta, äidin ollessa puudutettuna tai jopa nukutettuna. Leikkauksesta toipuminen vie kauemmin kuin alateitse synnyttäessä ja tietenkin leikkauksissa on aina omat riskinsä. Olen saanut sellaisen kuvan että Suomessa keisarinleikkauksia tehdään jos sille on syy; perätilasynnytys, synnyttäjän ikä, monisikiöinen synnytys jne. mutta täällä esimerkiksi se on ihan vaihtoehtona listalla muiden tapojen joukossa. Itse en tätä vaihtoehtoa edes miettinyt koska leikkauspöydälle joutuminen jänskättää ihan ajatuksenakin jo. Tietenkin, voihan olla että hätäsektio osuu kohdalle mutta sormet ja varpaat ristiin että näin ei käy. 

*Hypnosynnytys: Hypnowhat? Niin kuin nimestä voi päätellä, tämä synnytysvaihtoehto käyttää hypnoosia hyödykseen äidin kivunlievityksessä tai ennemminkin kivun hallinnassa. Hypnosynnytyksen perimmäisenä ajatuksena on se että naisen kroppa on luotu synnyttämiseen ja synnytystä ei pitäisi ajatella kivuliaana tai epämiellyttävänä kokemuksena. Tuntemasi kipu on ennemminkin osa psyykkistä supistusten aiheuttamaa vaikutusta, ei kärsimistä ja kiljumista. Hypnosynnytyksessä tärkeintä on synnytykseen valmistautuminen; odottava äiti opettelee pari tapaa millä ”hypnotisoida” itseään, eli millä mielikuvilla rauhoitella itseään ja rentouttaa kroppaansa. Tärkeä harjoiteltava on myöskin hallittu hengittäminen. Hypnosynnytyksessä ei ole siis paikalla niin väliä koska odottava äiti opetetaan keskittymään, rauhoittumaan ja tavallaan pakenemaan sinne omaan ”kivaan paikkaan” jotta synnytyksen tuoma tuska ei ottaisi valtaa. Tämä saattaa näin äkkiseltään kuulostaa aika huuhaalta ja hippitouhulta, mutta niin kuin olen aiemminkin kertonut niin olen lukenut ihan tuhottoman määrän synnytyskertomuksia ja oli sitten tapa tuo tai tämä niin melkeinpä jokaisen kohdalla on tullut vastaan hengityksen hallinnan tärkeys ja oikeaoppinen valmistautuminen. Ja itse ainakin uskon siihen että oma asenteesi millä suhtaudut asiaan kuin asiaan, vaikuttaa lopputulokseen kovin. Hypnosynnytys on siis tapa synnyttää luonnollisesti, ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.

En tiedä pystyikö noista teksteistä jo huomaamaankin että minkä vaihtoehdon puoleen olen kallistunut? :) Ensinnäkin, ajattelin ensin että no alateitse, epiduraali selkään ja menoks mutta tutkittuani asiaa, en todellakaan halua epiduraalia. Jo piikkikammoni puolesta mietin että ei helevetti, ei taida olla minun tapani mutta olen myös liikaa lukenut siitä kuinka epiduraali saattaa vaikuttaa vauvaan ja etenkin kuinka se saattaa hidastaa synnytyksen etenemistä ja sitähän tässä ei toivota – nimimerkillä ”vauva ulos ja kotiin”. Haluaisin myöskin kyetä kävelemään, hyppimään, loikkimaan tai mikä ikinä nyt supistuksien aikana hyvältä tuntuukaan, enkä vain maata sängyllä selälläni alaraajat tunnottomana. Synnytyksen jälkeen haluaisin myös päästä jaloittelemaan ja ”palautumaan” mahdollisimman nopeasti. Olen myös pohdiskellut synnytysasentoja ja selällään synnyttäminen tuntuu olevan se kaikista luonnottomin vaihtoehto, ihan jo painovoiman puolestakin mietiskeltynä. Olen siis todennäköisesti sairaalassa pitkin seiniä, välillä koipi korvan takana, välillä korva koiven takana hahah

Olen siis päättänyt (ainakin yrittää) synnyttää ilman kivunlievitystä. Kyllä, luit oikein. Minä, se tyttö jonka koko elämänsä pahin fyysinen kipu on tainnut olla pikkutyttönä pyörällä kaatuminen, aikoo koittaa selviytyä tästä ihan omin voimin. (Voihan olla että kirjotan huhtikuussa postausta jossa olin kaikkitännemullehetilääkkeeeeitäää-synnyttäjä mutta näillä mennään nyt.) Oon tutustunu tuohon hypnosynnytykseen nyt jo jonkin verran ja uskon siinä olevan paljonkin järkeä. Tarkoituksena olisi nyt lähipäivinä ladata iphoneen hypnosynnytykselle olennaisia rentoutumisharjoituksia mutta myös affirmation audioita joiden avulla saisin mieleni ajattelemaan synnytystä ainoastaan kauniina tapahtumana, enkä negatiivisena kivun multihuipentumana. Hypnosynnytystekstit on saanu mua vähän aivopestyä koska mulla on jo nyt (parin kirjan lukemisen jälkeen) paljon positiivisempi lähestyminen itse synnytystä kohtaan ja jotenkin odotan jo innolla sitä päivää että päästään Börjen kanssa tekemään kunnolla yhteistyötä sen eteen että poika pääsee terveenä äitin syliin. Nää meijän naisten kropat on kuitenkin suunniteltu tähän koitokseen ja niin kuin #faijan äiti hyvin asetteli – entisaikaan sitä juostiin heinätöistä äkkiä saunaan synnyttämään kun supistukset alkoivat ja pikaisen pesun jälkeen lähdettiin takasin hommiin. Niin, sanattomaksi pistää :D Ajattelen nyt tätä koko prosessia niin että rankkaahan se tulee olemaan mutta jotta meijän poikanen pääsee meitä viihdyttämään, on mun tehtävä duunia sen eteen. Naama irveessähän sitä todennäköisesti tullaan olemaan mutta niinhän ne on kehonrakentajatkin kun suuri haaste asetetaan eteen - I can do this!

Kun oon päässy tähän hypnosynnytysvalmistautumiseen vielä syvemmälle sisään niin kirjoitan todennäköisesti vielä enempi ihan konkreettisista asioista mitä oon valmistautumisen aikana tehnyt, kuinka usein ja minkä vuoksi. Kysyä saa mitä vaan – en ole ekspertti minkään tasoinen mutta utelias kyllä, joten aika tuhti määrä tietoa on tullut jo sisäistettyä. Tajusin just, tää taitaa olla sellanen synnytyssuunnitelma? 

Haluaisin tähän loppuun kehottaa juuri sinua jakamaan kanssani oman mielipiteesi tai kokemuksesi! Olenhan kuitenkin aivan ekaa kertaa pappia kyydissä joten vinkkejä otetaan vastaan enemmän kuin mielellään :)

Nyt lähden tästä toimistolta salia kohti, (juu salaa vähän kirjottelin tässä ohessa hahaha) ja esittelen teille mun uuden supersiistin salikassin jonka ostin tossa ruokkiksella pikkasen alta neljälläkympillä! Mäkkärin tunnari päähän soimaan ja katseet tänne NYT!

I'M LOVIN' IT.

Oon ollu ihan hiljasena ku vointi ei oo ollu maailman parhain; oon nyt kolme päivää kärvistelly suht tarmokkaan flunssan kourissa, as in, nenä turvonnu kolminkertaseks, naaman ihossa ei mitään tuntoa, silmät vuotaa, kurkku huutaa hoosiannaa ja olo on koko ajan ihan ku olis uinu sata kilometriä ja sen jälkee menny saunomaan kuudeks tunniks - aka, kuiva olo, tunnoton ja kuihtunu. 

#faija lähti torstaina Lontooseen karkuun flunssa-ämmää joten ihana ruotsalainen kollegani Em hyppäs puikkoihin. Ollaan täällä nyt vietetty tyttöjen iltoja kerta toisensa perään ja naurettu niin et kylkiluut haurastuu. Ja sinä miespuolinen lukija, ei, emme leiki tyynysotaa pikkuhoususiltaan tai imetä tikkareita.

Eilen tehtiin ruokaa kolmen naisen voimin, tai oikeastaan meijän suloinen Steph (=Midge) teki pastaa, Em nukku ja mä niistin. 

Eilinen koostui edellämainitun lisäksi myös Best Vines -videoista ja Grind on me -tanssivideoista .. ei oo paljon lisättävää. Tää Grind on me -biisi on joku parisen vuotta vanha ja nyt jenkkipojat on alkanu nauhottamaan kuinka ne dryhumppaa maata, graindaa .. erittäin häiriintynyttä mutta naurettavan hauskaa kateltavaa! :D Momma recommends!

Tänään käytiin sitten ihan jopa ihmisten ilmoilla, syömässä ja road tripillä ja huomattiin että mehä näytetää iha julkimoilta! Hahahha apua toi mun ilkee naama on niin ilkee! Aaaahahah (Ite en paljo jaksanu meikkailla joten mulla ja Kimillä on yhteistä toi valas-look aka belly.) :P

Tän jälkeen Midge hyökkäs taas meijän seuraan ja saatiin jostain idea meikata toisemme (ihanaa teinimenoa meillä!!) ja tää meijän söpöliini Em kun on ku ilmetty Cara Delevingne; ulkonäöllisesti ja luonteen puolesta niin tein vähän samanmoista meikkiä, ja tässä lopputulosta - tykkään! Taidan kokeilla itelleni samaa huomenna. Tähän kroppaan kun ei voi nyt vielä vaikuttaa niin tehdään sitten naamasta koree ;) 

Hauskaa sunnuntaita teille ihanat ja palataan kunhan tästä tervehdyn, ajatus ei juokse. (Meinasin kirjoittaa "Anna ei tuu luokse". Että sellasta. Moi.)

Taas pikainen pikkupostaus : meille tuli uus perheenjäsen sitten pikkusen ajoissa! Saanen esitellä, Herra Dolce Gusto! 

Oon himoinnu tätä kahvi-unelma-kompleksia jo jonkun aikaa, ajatellen kuitenkin että no ei se nyt niin tärkee oo mutta eihän siitä mihkään pääse; kahvi on rakkaus. #faija kun lähti Lontooseen niin mietiskeltiin että josko se sieltä ko. masiinan hankkisi kun täällä tuppaa tuollainen kodin elektroniikka olevan kovin hintavaa mutta hintaeroa ei sitten kuitenkaan olisi kovin ollut ja kun näin tämän sulavalinjaisen yksilön Franksin ikkunassa, en voinut muuta kuin hakea herran kotiin.

Keitettiin tossa Emin kanssa testikahvit - aka rupsautettiin kurat - ja ahh, olipa hyvvväääää! Emin sanojen mukaan "amazingly wonderful cup of latte macchiato" ja oma Lungo -kahvikupposeni saisi 1-10 asteikolla ysin, hieman vahvempaa kun teen ens kerralla niin kymppi tärähtää. Thihihihi hyvää on ja nyt ihan pikkusen harmittaa että pitäis tuota kofeiinia malttaa olla nautiskelematta ettei poikanen mee masussa hulluksi. 

Vaikeeta on kun päässä hoilaa Homer-maiseen tyyliin kuolaava ääni mmmmmmmm..... Ja taas kerran - momma recommends!

Laitoin #faijalle just ko. kuvan Lontooseen kuvatekstillä "kuinka paljon rakastat mua nyt" ja vastaus oli jotakuinkin tällainen "äääöäöäööääöääääää!!!" Tuleepahan kotiin juoksujalkaa ainaki ;)

Jos joku haluaapi kuulla käyttökokemuksia enemmänkin tai mitä vaan tästä herrasta niin kysäsepä ihmeessä! Lähen nyt tärisemään sohvalle kofeiinitaivaaseen.

Ajattelin ensin että on myöhäistä kirjoitella vinkkiä kätevästä talvitakista kun täällä alkaa olla talvi loppusuoralla mutta eipäs olekaan, siellä Suomessahan se vielä tovin jatkuu ja takki mitä aion hehkuttaa, toimii kyllä ihan kevät/syksy keleillekin. Kirjoitan tätä nyt ensisijaisesti muille kanssatovereille jotka ovat raskaana ja maha tuppaa vaatimaan hieman enempi tilaa kuin normi naikkosella mutta tämä ei missään nimessä ole mikään momma2be-raskaustakki vaan päädyin tähän yksilöön juurikin sen takia että voin käyttää sitä nyt kun keissiä löytyy mutta myös postpartum-elämäni kylminä iltoina. (Vois kirjoittaa viellä kerran ton "mutta" niin menis perille varmasti mutta, ei kai nyt ihan hulluttelemaan aleta.)

Etsin talvitakkia ensin Internetin ihmeellisestä maailmasta mutta päädyin siihen että sovittamaanhan sitä olisi hyvä päästä. Tavallisesti tietäisin mitä kokoa tilata ja minkä mallinen takki sopii just mun muhkuroille ja mutkille mutta eipä oo ennen ollu pikkupoikaa tossa kieppumassa, joten päätin siis ostaa takin täältä, paikan päältä. En oikeestaan ehtiny muita takkeja sovittelemaankaan ennen kuin tän löysin, joten pääsin aika helpolla tästä missiosta. Sain monilta vinkkejä että no osta sellanen telttamallinen, että sinnehän mahtuu vaikka monenmoista mutta arvaapa olisko viehättävä olo kun vyötärön ympärys ois tuulisella kelillä sen kaks metriä? Kutsu vaan pinnalliseks mutta kyllä mä ihan odottavana äitinäkin silti mietin että mikä näyttää hyvältä mikä ei. Kotona sitä nyt röllöttelen vaikka missä vetimissä (kurkkaa vaikka nää limen väriset ihanuudet) mutta ihmisten ilmoille oon aina tupannu jonkun verran miettimään, ettei nyt ihan Minni Hiiri t-paidassa ja #faijan pitkissä kalsareissa lähe puuskuttaa. Halusin siis kivan näkösen takin, sellasen mun näkösen ja toiveena oli tosiaan myös se että pääsisin sitä käyttämään sittenkin kun Börje on mahan sijasta lanteilla lällättelemässä. 

Noh, ostin takin lokakuussa, eli olin ehkä silloin jollain raskausviikolla 15. Valitsin koon ihan sen mukaan minkä ottaisin tavallisestikin eli S-koko tässä kuvassa päällä. Koitan hienosti esitellä miten se maha puskis sieltä sitten välistä - mieti että tolloin aattelin että oon iha MASSIIVINEN jo.. kröhöm.

Takki on siis muuten Zarasta! Hitsi meinasin ihan unohtaa mainita sen melkeinpä olennaisimman :) Tässä kuvia mitä kaivoin Googlen kuvahaulla, näkyy tuo väri ja takin kivat yksityiskohdat paremmin. Here ya go!

Ja nythän varmaan siellä mietiskellään että no eipä ole kummoinen ja mitenkäs tuo nyt vauvamahan kanssa toimii mutta oi että kun ette tiedäkään mitä on tulossa! ;) Eli, itsehän puolustelin takin korkeaa hintaa itselleni sillä että siinähän on kolme takkia yhdessä! Oh vauvauvau! 

1) Takki jonka näette kuvassakin sisältää erillisen irroitettavan vuoren, sellaisen metsästysliivin näköisen hassun mutta lämpöisen karvakasan.

2) Sitten on tämä toinen takki, ilman metsästysliiviähän jo aivan erilainen - eli muuntautuu talvitakista välikausitakiksi ;)

3) Ja oho, vielä kolmaskin takki! Tuo alaosa on kiinnitetty takkiin vetoketjulla joten sen saa siis kokonaan irti ja tadaaa sulla on käsissäs erittäin cool pikku-pusakka!

Raskausaikaanhan tämä soveltuu sen vuoksi että takin vetoketju ylettyy ainoastaan tuosta keskiosasta leukaan asti, ei siis ole alhaalta asti kiinni vedettävä versio. Siitä voi sitten kivasti jättää nappia auki sitä mukaa mitä momman kumpu kuohkeentuu. Kahden nappirivistön vuoksi on myös hieman lisää liikkumavaraa. Jos taas päädyt käyttämään takkia lämpöisemmillä keleillä niin silloinhan vauvamasu saa ihan valtoimenaan tilaa kun irrotat vaan takin alaosan. Alla seuraavaksi mun hienoa demonstrointia takin monimuotoisuudesta. Tietenkin hienoina peiliposekuvina, raskausviikolla 31. 

Kai pistitte merkille mun söpön Muumi-heijastimen? :) Kun olin Suomessa käymässä silloin joulun aikaan niin mietin että hittovie heijastinpa oiskin hyvä tännekin. Kaamian pimiää on iltaisin kun töistäkin tulee takaisin kotiin ja katuvalot täällä on ihaa omaa luokkaansa, sellasia tunnelmavaloja ennemminkin. Kadut on myös tosi kapeita ja kuoppaisia + suojatietä on niin harvaseltaan että tulee pujoteltua liikenteen seassa usein joten nytpä on perskele Muumi vartioimassa! ;) Otin äitin heijastin kätköstä matkaan myös pari ekstraa mm. päheen lepakko heijastimen! Bätbätbät

No meneekö nyt ihan semisti off-topic? Kyllä. Eli siinä siis takki takkinen. Oon ollu ihan mielettömän tyytyväinen. Täällä ei oo tullu sitä metsästysliiviä pidettyä tuolla alla ollenkaan kun ei ihan niin kylmä ole ollut mutta Suomessa se oli kyllä ihan pelastus. Mietin ennakkoon että Suomessa vetäisisin sellaisen tuubikaulahuivin tohon mahan lämmikkeeks mutta plussaahan siellä piteli koko joulun ni ei tarvinnu ekstralämpöä. 

Hintaa takilla oli täällä 129 euroa joka on tälle pihille naiselle aika suolainen hinta (believe it or not) joten suostuttelinkin #faijan maksamaan siitä puolet vähän niin ku joksku mikskälie lahjakas (en enää muista mitä käytin verukkeena hihih) ja sain alennusta vielä -10% kun vetoketjusta puuttui yks pieni osa. Maksoin siis parkatakistani reilun satkun ja on ollut kyllä hintansa väärti! Ja muistathan, kolme takkiahan tuossa tavallaan ostaa, eli reilu kolmisen kymppiä per takki - ei paha lainkaan ;) Katsoin että Suomen Zaran nettikaupassa ei takkia näyttänyt nyt olevan mutta uskoisin heiltä löytyvän jotain vastaavaa kyllä, sinne vaan sekaan sovittelemaan! Ja ennen kaikkea, sinä odottava äiti, katsasta vaihtoehtoja ilman että miettisit että vain äitiystakit mahtuvat tai että täytyy ostaa kolme kokoa liian suuri takki jota ei sitten käytäkään enää jälkikäteen. Näitä löytöjä osuu kohdalle kun avartaa hieman katsettaan ja ei unohda omaa tyyliään raskaus-ajan vaatteita hankkiessa :) Onnea etsintään, olit sitten keissi koholla niin kuin allekirjoittanut tai et - ihanaa keskiviikko iltaa sinne! x

MÄ EN KESTÄ.

Nauran kyyneleet silmissä.

Puhuttiin toimiston tyttöjen kanssa hyvin ammattimaisesti Chick Mountain -skype keskustelussamme poikabändeistä. No siinähän sitä aloin itse hehkuttamaan vanhaa kunnon Backstreet Boysia ja linkitin kuvia iki-ihanasta Brianista johon olin oikeasti aika syvästi rakastunut vuonna -98. Olin vuorannut koko huoneeni BSB-julisteilla ja opettelin poikien tanssiliikkeitä peilin edessä harvase päivä. (En tiijä sitten miten kovin hyvin sopi 11-vuotiaan silmille se lanteiden eteenpäin nykiminen ja sateessa paita auki hilluminen itseään hyväillen.. hahha Side note: harjoittelin niitä kesympiä kuvioita) Ranskalainen kollegani kertoi että ei muista poikien nimiä mutta että "Probably the tall skinny one if there was one. That's who I usually go for...." ja näinpä Nick paljastui hänen suosikikseen. 

Kysäistiin sitten japanilaiselta Ririltämme että no mites siellä teillä päin, oliko Bäkkärit kuumaa kamaa vai oliko Riri enemminkin N'Sync -naisia? "OMG, you're serious you liked them??" Kävi ilmi että ei siis kumpaakaan. Hetken etsimisen jälkeen saimme kuvan bändistä jota hän omien sanojensa mukaan jumaloi. 

Tässä tyhjentävä kuva: 

Ja totaa.. kehtas meille sitten naureskella?! :D Nää pojat oli siis AINA rullaluistimet jalassa - se oli niiden juttu. Meen sanattomaksi. Nyt keitän cupposen Dolce Gusto cappucinoa ja tuijotan, maha kippurassa nauraen, Hikarugenjiä << klikkaa jos uskallat.

”Girl, you’re going to be one hot momma.” – kuuma äiti? What?

Raskautta takana 31 viikkoa ja 4 päivää. Oireina unohtelevaisuus, tukkoisuus, hengitysteiden kuivuminen, jalkojen turvotus, aivastelu, lonkkien särky, kömpelyys, alavatsan särky, paineen tunne koko keskivartalossa, suonikohjujen pelko, raskausarpien pelko, selkäkivut, unettomuus, järjetön uupumus, päänsärky, hengästyminen, ajoittainen heikotus jnejne.

Mutta ennen kaikkea (näköjään), avautumisen tarve.

Sitä sanotaan että raskaus kokemuksena on täynnä kasvamista, muutoksia, elämän kokonaisvaltaista ”rikastumista”ja tietenkin niitä paljon puhuttuja haasteita. Omasta mielestäni nämä kaikki ovat hyvinkin helposti nähtävissä minussa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oon tällä hetkellä vähän omituisessa vaiheessa raskautta, tietenkin ihan raskausajan voivottelujen ja tuskailujenkin muodossa mutta eritoten henkisesti ja siksi aattelinkin kirjoitella asiasta tänne blogin puolelle. Äiti on joskus teini-minälleni kehottanut kirjoittelemaan fiiliksistään paperille ja sitten lukemaan ne itse, jotta tajuaisi itseään paremmin ja täytyy myöntää että se toimii. Katsotaanpas käykö niin tälläkin kertaa.

Kaikkihan sen varmasti ymmärtävät että odottavan äidin raskaus-aika sisältää vaikka minkälaista kokemusta, niin hyvää kuin huonoa, liittyen siihen alituiseen muuttuvaan kroppaan, hormonien heittelehtimiseen ja tämä kaikki vielä vaihtelee äidiltä toiselle, omasta mielestäni naisen paineensietokyvyn ja herkkyyden mukaan. On päiviä jolloinka kaikki on taivaallista ja voi että kun on ihanaa tulla äidiksi mutta on myös niitä päiviä että ei ny jumalauta.

Alkuvaiheessa panikoin ensin plussatestiä, sitten sitä miten muka voisin selvitä tästä kaikesta, tämän jälkeen sitä miten parisuhteelleni käy, jonka jälkeen aloin taas panikoimaan sitä plussatestiä. Eihän musta vois vielä tulla äitiä! Eihän tämän nyt ihan vielä olisi tarvinnut tapahtua! Mitenhän yksinhuoltajat pärjää? Onkohan #faija mun kanssa kun paisun? Hitto menetän varmaan duunini! Ja sitten taas katottiin sitä plussatestiä ja tsädääm arvatenkin – panikoitiin vähän lisää.

Pienen paniikin jälkeen pääsin yli shokista, tunsin iloa ja innostumista jonka jälkeen aloin pelkäämään että menetämme poikasemme. Mietin myös että kun tuppaan tekemään töitä aika hurjan paljon, niin entäs jos stressaan liikaa (no shit?). Ajattelin että miten vauvan käy kun en osaa olla vain tekemättä mitään ja levätä, tulisiko lapsesta ihan ADHD vai kävisikö jotain paljon pahempaa. Painoin töissä ihan tavalliseen tapaan, kaikki sujui hyvin paria ylättävää oksentamis-momenttia lukuun ottamatta ja pääsin lopulta huokaisemaan helpotuksesta, oli aika toisen kolmanneksen.

Nyt pääsin eroon siitä turhauttavasta joka ikisen asian stressaamisesta. Olin paremmalla tuulella ja mietin että hittovie, täähän on ihan huikeeta aikaa mun elämästä, pian olisinkin jo äiti ja #faija olisi virallisesti isi. Olo oli parempi myös fyysisesti, vaikka maha kasvoikin. Myös pelko lapsen menettämisestä oli enemmän taka-alalla. No eipä aikaakaan kun maailmani romahti taas – ja kuinka typerästä syystä se tapahtuikaan; saimme kuulla että mahassa kasvava kaveri onkin poika. Kirjoitinkin reaktiostani tänne blogiin jo aiemmin mutta lyhyesti sanottuna, muserruin. Olin nimittäin varma että kyseessä on tyttö ja ei sillä ettenkö poikaa olisi halunnut (minulle ei sillä sukupuolella ole merkitystä lainkaan) mutta ajattelin silloin että enhän mä pojan kanssa osaa olla. En mä oo mies, mitä sille tehdään, sanotaan? Mitä jos se kysyy jotain pippelistä? Mitä mä siitäkään osaan sanoa? Noo äiti nyt ei kyllä oikeen tiijä.. Ei sitä lapselleen halua sanoa että no en kyllä osaa auttaa, kysypä joltain muulta. Halusin että voin olla super-äiti jolla on vastaus kaikkeen niin kuin omalla äidillänikin on aina ollut. Halusin että voisin sanoa että äiti tietää miltä susta tuntuu. Enhän mä nyt voisi, eihän mulle ole kasvanut viiksiä eikä oo pahemmin kiveksetkään laskeutuneet.

Tästä vaiheesta pääsin yli noin 24 tunnissa kun #faija muistutteli että hänkin on muuten käytettävissä. Niinhän se onkin, se on mun tietosanakirja, mun ohjekirja, mun ikioma Mies-Google. Moogle. Nyt oon sitä mieltä että on huikeeta että mä saan toisen ihana miehen mun elämään ja pysyn perheen ainoana naikkosena!

Parisuhteesta on pakko mainita sen verran että mun mielestä me ollaan kasvettu enemmän ja enemmän yhteen, tehdään kompromisseja toisen eteen, ajatellaan (aka mä ajattelen) nyt realistisemmin enkä vaan oo että no eiku näin me tehdään ja jokainen raskausviikko on rakastunu #faijaan aina uusiks. Mitä pidemmälle tää etenee, sitä enemmän me ollaan ku joku jenkkielokuvien power couple! Don’t mess with us. Osaan niin nähdä meijän tulevan arjen ku kopitellaan kakkavaipoilla ja lämmitellään pojan sapuskoja, molemmat maistellen tietty, koska ruoka on hyvää.

Nyt ollaan jo kolmannella kolmanneksella (sanonko vielä kolmekolmekolme) eli loppusuoralla. Kääk! Kuulemma nyt odottava äiti alkaa suunnitella synnytystä, juoksemaan synnytysvalmennuksessa ja vanhemmat päättävät vauvan nimen, ostelevat tulokkaalle tarpeita ja stressaavat siitä kuinka lapsivesi lorahtaa varmasti kun ollaan hevi-osastolla kaaleja punnitsemassa. No hieman tuollaistahan tämä nyt on kyllä. Kirjoittelin tuossa jokunen päivä sitten siitä kuinka aion kokeilla hypnosynnytystä, mutta aloitamme nyt 15.päivä myös Child Birth -tunnit, vaihdamme kuun lopussa isompaan asuntoon jonne vauvalle tulee oma huone, nimikin on nyt päätetty kokonaisuudessaan ja melkein kaikki tarpeellinen on hankittukin jo – rattaat vain puuttuvat. #faija on tällä hetkellä Lontoossa ja pakko myöntää että kyllä mua jännittää että mitäs jos beibi alkaisikin jo syntymään? Ehtiskö mun tuki ja turva sairaalaan mukaan? Entä jos se vaan syntyy niin nopsaa että oon yksin sen kanssa sitten mähläsenä ja soitan sairaalaan että voitteko lainata vahvempia saksia niin saan tän napanuoran irti?

Yksi asia tähän on kyllä lisättävä, asia jonka vuoksi aloin alun perin kirjoittamaankin tätä postausta, nimittäin itseluottamus. Itseluottamus jos joku, horjuu koko raskauden ajan puolelta toiselle ja musta tuntuu että nyt viimeisen viikon tai kahden aikana, oon päässyt ihan johonkin all time low syvyyksiin.

Ihan normaaliahan se on että kun kroppa muuttuu hurjaa vauhtia aivan erilaiseksi kuin mihin olet tottunut, niin siinä sitten itsetunto on koetuksella. Sitten jos olet vielä yhtään niin itsekriittinen kuin minä olen niin halleluja ja aamen. En osaa edes oikein kuvailla että mikä se kaikista eniten pistää masentamaan kun ei se kuitenkaan vatsan kasvaminenkaan itsessään ole. Musta on kivaa että tää keissi kasvaa ja mä jollain vitsikkäällä tavalla nautin siitä. Se että paino nousee onkin sitten toinen juttu, olen vältellyt vaakoja tässä nyt kai kuukauden, ja toivon että ensi tiistaina kun mennään taas Maxin juttusille niin se ei nostais vaakaa esille että hyppää valas jousille. Tää nyt saattaa kuulostaa ihan todella pinnalliselta, mutta niin kuin sanoinkin alussa, kirjoitan tätä jotta itse tajuaisin itseäni paremmin joten hyshys nyt; joten, eniten tällä hetkellä ahdistaa ajatus siitä etten oo enää samalla viivalla muiden ikäisteni naisten kanssa, niiden kanssa jotka ei oo saanu lapsia, niiden kanssa jonka kroppa ei oo kokenu tätä samaa minkä kanssa mun kroppa nyt taistelee päivittäin. Musta tuntuu jotenkin siltä että on olemassa viehättäviä naisia, sitten on olemassa viehättäviä äitejä. Että äidit olisi niin kun omaa porukkaansa. Jossain elokuvassa sanottiin että naisen sukupuolielintä kutsutaan sanalla vagina siitä lähtien kun se on saanut vauvan. Ei se oo sen jälkeen mikään pipari enää. Piparit on hauskoja, vaginat kliinisiä termejä. Laitoin paniikissa #faijallekin viestiä tyyliin että ”mut sit mä tuun silti olee aina äiti, mulla tulee olee boobsien sijasta imetyskoneet, bootyn sijasta leipäuuni”. Ehkä mä jotenkin pelkään sitä että mun naisellinen viehätysvoima muuttuu äidilliseksi charmiksi. Ymmärrättekö? Että en mä oo koskaan enää nainen, oon äiti. Ei sillä ettenkö äiti haluaisi olla – totta kai haluan! – mutta ähh.. en osaa selittää.

Musta äiteys on yksi elämän ihanimmista asioista ja mä en oikeasti malta odottaa että meijän poju on tossa mun vieressä ja me ollaan yksi suloinen pikkunen perhe! Sitä rakkauden ja välittämisen määrää ei voi sanoin kuvailla ja monella tapaa uskon että tunnen oloni kokonaiseksi kun pikkupoika on osana tätä elämää. Rakastan elämääni tällä hetkellä enemmän kuin koskaan mutta en rakasta itseäni lähellekään niin paljon kuin joskus aiemmin. Ehkä pitäisi heittää tämä yltiöpäinen itsekritiikki vaan roskiin ja keskittyä olennaiseen mutta ajattelin nyt avautua jotta jos siellä on joku joka painii samojen asioiden kanssa niin heeeei mäkin oon täällä – I feel you!

Oon koittanu tästä parin työkaverin kanssa puhua mutta kun he eivät ole raskaana olleet niin kommentit on lähinnä ollu sellasta että ”Wtf, you look amazing! Stop that!” Vaikea siihen on sanoa että no mutta eipä tunnu niin loistokkaalta. Oon sitäkin koittanut mutta vastaus on lähinnä ollut että ”Are you stupid, you’re gonna be a mum to this gorgeous baby boy and you’re worried about you feeling down a bit. Stop that”.

Tarkoituksena oli siis kai vain kertoa fiiliksiä jotta voin sitten itse lukea tän ja miettiä että voi tollo. Pakko vielä oikein keltaisella paksulla tussilla yliviivaten huokaista että – ai että elämä on ihanaa ja oon maailman onnellisin mutta annathan munkin vähän voivoootella. Kiitos :)

***

Edit: Luin koko postauksen ja tajusin että oonpa mä hölmöläinen. Äiti oot nero, vanha kunnon kirjoittamis-kikka toimi taas! Jätän tämän kuitenkin nyt muiden nähtäväksi, vaikka sitten opetuksena siitä että

a) joskus on hyvä sanoa asiat ääneen vaikka ne höperöiltä kuulostaisikin

b) usko aina äitiäs

Ihan ensimmäiseks mun on pakko olla vähän lame ja tällasena pikkusena bloggaajan pahaisena kiittää kaikkea sitä palautetta mitä sain tuosta edellisestä kirjoituksestani koska mua ehkä vähän (lue; paljon) jännitti julkaista se ja oli erittäin kiva huomata että mun mietiskelyt herätti keskustelua ja sai niinkin paljon lukijoita - huh huh ja kiitos sulle jos lukaisit ja kommentoitkin (ja jos et lukenut niin heti tän jälkeen sitten luet eiks je ;)) 

Perjantainapa olinkin töissä punaiseen hengenpelastajahuiviini sonnustautuneena (koska hiukset on harmaat ku Haapajärven hiekkatie) ja tulin siinä miettineeks että mitähän hittoa, mä aina jotenki kuvittelin että nää bandana-huivit on aika mahtavia bad hair dayn pelastajia mutta #faijaan tutustuttuani, olen saanut kuulla kommentteja että ooks lähös taas Axl Rosea moikkaa? tai että kumpaan jengiin kuulut, Bloods vai Crips? Kyllähän tuo Guns N Rosesin Axl ihan pähee on ja katujengigangeissäkin on oma katu-uskottavuutensa (eheh) mutta eiiiij.. ehkä tätä ei pitäiskään pitää julkisilla paikoilla. Varsinkaan ehkä tällä pikkupläntillä.. johan ne kadun nunnien Holy Maryt alkaa pian niveliin koskemaan ku Los Angelesin katurotta päräyttelee menemään päivät pitkät heidän konnuillaan. Mielipiteitä bandanoista? Ite mietin että näytän enneminkin lypsäjältä, mutta nyt heti kun kirjotin ton niin tajusin että miksihän sitä lypsäjältä haluaa näyttää? 

Tässä mä syön kivasti mansikoita töissä – omnomnom – oli oikeesti aika hyviä mutta ei ihan niin hyviä kun kuva antaa ymmärtää. Mansikoiden maiskuttelun jälkeen päätin kokeilla lounastauolla ostamaani Lip Plumperia – eli sellaista huulikiiltoa jonka pitäisi tehdä huulistasi muhkeammat. (Oon katsos nääs luovuttanu tän kropan suhteen hetkeks ni meikkejä on tullu sitten osteltua oikein rytäkällä) Enpä tiedä kyllä tartteisko näitä omia huulia nyt kovin paljon enää turvotella, ettei vaan tulis sellanen 24/7 duck face vahingossa, mutta.. kokeilinpa silti! Eihän siitä vertailu-kuvien ottamisesta mitään tullut kun toi kiilto jotenkin pakotti töröttämään huulia ja tuntu siltä ettei oikee viittiny laittaa huulia yhteen ku se oli niin tahmeaa. Ehkä se toimiikin niin!? :P

Ostin turbohuuleni siis NYX meikkiliikkeestä, hintaa oli 6 euroa ja sävyn nimi Kim. Ps. Kim Kardashian on aika nättinaamainen nainen joten kyllä, se todellakin vaikutti mun valintaan. Yks vaihtoehto oli myös Pamela…

Niin että auttoko se? Mun mielestä joo ehkä hintsusti. Mites sulla, ootko kokeillut? En vaan tykkää huulikiiltojen tahmaisuudesta ollenkaan joten tota tulee sitten käytettyä silloin kun on hiukset kiinni tai ei tuule laisinkaan – inhoan sitä kun huulet on ku kärpäspaperi.

Perjantaina käytiin sitten myös työihmisten kanssa syöpöttelemässä illalla italialaista ja sieltähän ne muut jatkoikin baarista baariin, aamuseiskaan asti riekkuen. Itsehän tulin kotiin kellon lyödessä kaksitoista, vatsa hyvinkin ulokemaisena, täynnä pitsasta ja pannacottasta. Söin jälkiruoan jälkiruoaksi vielä mehujään jonka jälkeen nukahdin tikku suussa. Villiä? Woopwoop!

Sitten koittikin lauantaaaaai ja arvatkaapas mitä lauantaina tapahtui? No #faija tuli kotiin! Vihdoinkin! Oon ootellu ihan mielettömästi ja jotenkin tajunnu että kuinka pepusta oliskaan asua vaan yksinään. Kyllä noita pöljiä vitsejä ja aamun omelettikokkailuja ehtikin jo kaivata. Ja hihii, mää sain tuliaisia Lontoosta! Muistatte ehkä kun kerroin että arvelin joululahjaksi saavani hajuvettä koska haisin herran mielestä halvalle (najs!), noh nyt sitten sain hajua – Jimmy Choon Flash on tuoksun nimi ja #faija oli pähkäilly tax freessä jonku hepun kanssa että mitä ostaa ja tämä Jimmy kuulemma sopii skandinaavi-naisille koska ”ne sen alueen naiset haluaa tuoksua raikkaalle”. No eipä kovin väärässä ollut verovapaa-Ville koska toi on kyllä aikamoisen herkullisen tuoksuinen, olematta liian tunkkanen. Momma recommends again! Siinä oli vielä hajun lisäksi meikkipussikin mukana ja sitähän mä nyt tarvitsinkin ku oon ostellu näitä raskaus-ajan naamataikoja vaikka millä mitalla. Jeij!

Sunnuntai oli sunnuntai. Siinä se.

Tänään, maanantaina, täällä vieteltiin jonkinlaista pyhäpäivää, tietääkseni jonkun laivan karille ajautumisen johdosta (?) ja tein sitten töitä kotoa kun toimistolle ei ollut kuulemma menemistä. Oon kaipaillut hiusten värjäämistä jo jokusen aikaa mutta, kukaan kampaaja ei täällä suostunut värjäämään raskaana olevan naisen hiuksia. Googlettelin sitten asiaa ja tein hieman empiiristä tutkimusta ja aika kahtia jakautuvathan ne mielipiteet tuppasivat olemaan. Itse luotan Noogle-äitini sanaan ja kun sieltä vilautettiin vihreää valoa niin päätin että no mikä jottei. Työkaverini Em oli raidoittamassa blondeja kutrejaan eräällä kaverillaan joten kutsuimme tämän naikkosen sitten tänne meille ja hoidettiin homma täältä käsin, oikein undercover, suojassa paheksuvilta katseilta. Sain nyt sitten tummat kutrini takaisin ja koko keissi tuli maksamaan yhteensä 25 euroa + 2 uudella Dolce Gusto masiinalla tsurauttamaani cappucinoa. Not bad?

Koitin ottaa kuvaa lopputuloksesta ensin parvekkeella luonnonvalossa mutta naama meni mutkalle. Toinen yritys tapahtuikin sitten keittiössä ja näyttää oudosti siltä että olisin surullinen uusista hiuksistani joten, matkalla ruokakauppaan otin sitten ihan ronskisti hissipeiliteinikuvan ja tadaam tässä ne hiukset nyt on – ette varmaan edes huomaa eroa mutta ai että kun on ihanaa olla yksivärinen taas! Ps. Aika kuumis toi rv32 masu, ait? Pps. Varmaan seuraavaks värjättävä kulmakarvat ku näytän ilman meikkiä ihan vähän vaan Palefacen pikkusiskolta? 

Nyt toi #faija kolistelikin salilta kotio kuin kreivin aikaan (onko kreivillä jotenkin aina hyvä ajoitus?) joten ei muuta kun vasta väsäämääni lasagnea huuleen ja kuuntelemaan arvostelut.. jaiks.

Nämä ystävänpäivät ovat aina olleet vähän.. tunkkaisia. Tai teennäisiä. Tai tylsiä. Mutta tänä vuonnapa asiat ovat eri tavoin! Taitaa se kuuluisa baby-brain olla ottanut tästä naisesta vallan ja senpä vuoksi oonkin tanssinu ruusuilla koko päivän, hymyillen ja haaveillen.

Ajatelkaa - ensi kuun 14.päivänä viettelen ekaa äitiyslomapäivääni. (KÄÄK) Ja sitä seuraavan kuun 14.päivänä ollaankin jo pikkuinen perhe ja herra söpöliini on täällä! (ISOMPI KÄÄK) Tiistaina oli muuten Max-lääkärille taas aika ja tämä vauva jota uumoiltiin liian pienikokoiseksi päräytti tauluun komeat lukemat, 1467grammaa!*boom* Siellä se hengaili edelleen rennon näköisenä, vetäisten kädet naaman eteen suojaksi kun koitettiin kasvokuvaa saada. Joko nyrkkeilijä-ainesta tai sitten äitinsä fotogeenisyys. Maxin mukaan Bögen pitäisi pian ruveta kääntymään pääalaspäin ja antoikin 4 viikkoa aikaa "puhua vauva ympäri", kirjaimellisesti. Ollaan sitten kotosalla soiteltu Bonnie Tylerin Total Eclipse of the Heart -biisiä repeatilla .. Turn around, every now and then I get a little bit lonely and you're never coming round..Turn around bright eyes.. 

Piirsin pojalle päivän teemaan sopivasti sydämen että päästään siellä keissisäkin fiiliksiin ja taitaapi olla kyllä tullut äitiinsä > kuuntelin jotain rakkaus-soittolistaa Spotifysta niin poju potki piirrettyyn sydämeen. Awwwhhh! Mun oma Lälly Lällersön, rv31+5.

Nyt on sokeria, yksisarvisia ja pilvenhattaroitaaa! (+alkoholitonta Kopparberg siideriä mitä löysin kaupasta) Laitan tässä tukan solmuun ja alan vääntämään #faijalle kreikkalaista salaattia avec chickounian ja sitten ajattelin tänään myös ystävällisesti uhrautua ja katsoa sen kanssa pari jaksoa Supernaturalia vaikka INHOAN kyseistä sarjaa. Ja ei se musta oikeen sovi senkään tyyliin että valkosipulin hajussa suonet poksuu ja vampyyrit lentää? 

Psst! Aamulla heräsin siihen kun bestfriendforeverman soitti sulosta Hunter Hayesin rakkauslaulua, kylläkin vahingossa melko varmasti mutta on pieni mahis myös että mieheni romantisoi.. onhan?  

Ystävänpäivän lässytysten jälkeen on aika kertoa teille hieman että miten täällä rapakon takana hoituu synnytysvalmennus, vai hoituuko ollenkaan? Ensin ihan vaan kettuillessa sääkatsaus Välimeren maahan: +20, aurinko paistaa ja köllötellään rv33 mahan kanssa parvekkeella, oijoijoi mikä ihana talvi täällä onkaan ;) Okei, olen hiljaa. 

Tavallisesti synnytysvalmennukset alkavat täällä aikaisintaan 28.raskausviikollajoten mehän ollaan ihan aikataulussa vaikka panikoinkin ensin että kun Merja Myöhäisenä ilmottauduin että luovutan ja turha luulo ja huspois siitä. Vaikka käyn yksityisellä kuukausittaisissa check-upeissa, voin silti osallistua synnytysvalmennukseen jonka järjestää paikallinen keskussairaala. Tähän mennessähän olen kyseisessä kompleksissa käynyt ainoastaan niissä kauhistuttavissa verikokeissa joten vähän jännittelin lähestyessämme pääsisäänkäyntiä, vaikka tiesin että nyt ei minusta mitään irti imetäkään. Sairaalat ylipäätään kammostuttavat ja tekevät olon epämukavaksi. Saatiin muuten taksi aika sutjakasti kun pullistelin keissini kanssa ja #faija kävi kertomassa että sairaalaan olis päästävä! ”Emergency or main entrance?”, ja talla pohjaan *vrooooommmm*

Kuskin taivuteltua mutkat suoriksi oltiinkin sitten sairaalalla puoli tuntia etuajassa ja koska #faija ei ollut koskaan siellä käynytkään, tehtiin pieni turistikierros ja suunnistettiin sitten isomahaisten osastoa kohti.

Koko lauantainen valmennus kesti aamun kello ysistä noin yhteentoista. Tuon parin tunnin aikana tuli kauhisteltua, naurettua, herkistyttyä, ahdistuttua ja heiluteltua pakaroita rytmikkäästi huonojen tuolien vuoksi. Paikallinen kätilö kertoi vähän siitä mitä kurssi pitää sisällään ja mitä seuraavilta lauantai-aamuilta oli odotettavissa. Koska tämä kurssi oli tarkoitettu vain ulkomaalaisille, alussa käytiinkin läpi kierros jossa kerrottiin sitten että mistä oli kotoisin ja milloin oli laskettu aika. Huone oli täynnä vaikka minkä kokosia mahoja ja yllätyksekseni olin raskaudessani kaikista pisimmällä. Pakko myöntää että tässä itsetunto-ongelmien kiemuroissa, hymyilin sisäisesti, ehkä kikattelinkin koska mun "massiivinen" maha oli ehdottomasti pienimpien joukossa. (Pikku jei!)

Käytiin läpi mitä lääkärikäynneillä täyteltävän Ante-Natal cardin kaikki kohdat tarkoittivat ja täytyy myöntää että Maxin kiemuroihinkin tuli lisää selvyyttä heti saman tien. Täti lupasi myös opettaa ryhmän isukeille kuinka vaihtaa vaipat, hieroa äitiä, pestä vauva jadajada ja yllätyksekseni näin #faijan kasvoilla pienet kiinnostus-kiikarit. Siitä tulee kyllä maailman paras tuki mulle mutta myöskin paras iskä! Olen hämmästynyt tän miehen monimuotoisuudesta! :P

Ensikerralla käydään läpi ihan tavan synnytys alusta loppuun ja katsotaan kolme eri synnytystä videolta. Itse olen näitä katellut jo vaikka kuinka monta ja #faijallekin pari näyttänyt joten hyvin se menee, en usko että täytyy tuota alkaa elvyttämään..

Saatiin kotiinviemisiksi pari sponsoroitua pussukkaa, kerron vielä niiden sisällöstä hieman niin voitte sitten kertoa että onko samanlaisia vaikkapa suomalaisessa äitiyspakkauksessa? Jos muistat niin valittelinkin aiemmin siitä kun en saa äitiyspakkausta koska olen ollut liian kauan ulkomailla, noh, #faijan isosiskolta saatiin se vaate/tarvikepakkaus ja nyt tulee vähän muita tarpeitakin joten eiköhän tämä jo ala perinteisellä äitiyspakkaukselle vetämään vertoja?

Ensimmäinen pussukka:

• Nannys minivaippa *2
• Nannys matkapakkaus kosteuspyyhkeitä
• 40 days äitiys-suoja
• Palmer’s Cocoa Butter Formula kiinteyttävä voide *3
• Palmer’s Cocoa Butter Formula raskausarpi voide (oon ite käyttäny Bio Oilia ystävän suosituksesta ihan alusta alkaen, vähintään kerran päivässä ja tähän asti olen säästynyt raskausarvilta joten pakko mainostaa sitä tähän väliin! Jee Bio Oil, oot kingi! Ps. se tuoksuu joululta.)
• EveryDay saniteettisuoja
• EveryDay kamomilla saniteettisuoja

Toinen pussukka:

• Tonimer Baby Spray, merivettä painepullossa, nenän tukkoisuuteen
• NUK Ultra Dry liivisuojus
• Mustela vaipparasva
• Mustela puhdistusvesi
• Mustela puhdistusvoide
• mainoslappu muttei valitettavasti näytettä Coliefin laktoositipoista jotka avittavat (etenkin koliikkivauvan) ruoansulatusongelmiin

Onko siis niin että ehkä täälläpäin maailmaa näillä tuotepussukoilla ja poikaystävän ihanilla siskoilla saadaan kasaan se äitiyspakkaus vai onko vielä jotain mitä mielestänne jää uupumaan? Itse olen ollut kovinkin tyytyväinen tähän kaikkeen ja KELAlle valittaminen on jäänyt jo unholaan ;)

Soiteltiin tälle #faijan isosiskolle eilen Skypellä ja saatiin kuulla että sisko mielellään tulisi täällä käymään pääsiäisen tienoilla, tuomassa hieman lisää vielä kampetta (!!) ja auttelemaan myös pikkuisen kanssa. Ilonkiljahdukset raikuvat, kuuletko ne jo? AU AU AUUU!

Noh, nyt takaisin synnytysvalmennukseen; lopuksi käytiin läpi mitä sairaalaan pitäisi pakata mukaan h-hetkeä varten. Pakko myöntää etten ajatellut että tässä vielä kiire olisi mutta tavallisesti tämän pitäisi olla pakattuna 28.raskausviikolla….. no juu ei ole ollut ei. Tässä listausta asioista mitä hän suositteli, kylläkin kaikkia melkein nelinkertainen määrä mitä tuossa lukee. Onko nuo kaikki nyt oikeasti tarpeellisia? Aloin miettimään että ehkä täällä ei sairaala sitten tarjoa niin paljoa kuin Suomessa? Nukuttiin eilen ”vahingossa” neljän tunnin päikkärit joten pakkailin sitten tossa aamuyöllä Bögen laukkua, herranisä kun on vaikeeta päättää mitä joku ihminen pistää päälleen ensimmäisenä vaatteena elämässään! Kysäisin #faijalta että mihinkäs sitä pojan tarvikkeet pakataan ja sieltä tuli kuin apteekin hyllyltä että ”siihen mustaan nahkaiseen Fred Perryn laukkuun” – tyyli ennen kaikkea? ;)

Itekkin kyllä myönnän miettineeni pinnallisia asioita,

Minä: ”katot sit vähän mitä Bögelle puet siellä sairaalassa päälle”

#faija: ”ai mitä?”

Minä: ”no että jos laitat sen beigen baby grown ni et sitten lisää siihen näitä limen vihreitä sukkia”

*syvä hiljaisuus*

Nyt onkin sitten tarkoitus seuraavaksi pakata omat kamat kasaan, koska tottahan se on että ei tässä tiedä mitä käy ja milloin. Nyt on ainakin Bögen tulevaisuus turvattu, mitenhän käy mutsin kanssa? :D Ostoslista on mielettömän pitkä ja tajusin että en oo kyllä paljon itteäni ajatellut kun noita alelaareja oon kahlannut läpi, pojalle kyllä löytyy vaikka ja mitä mutta mulla ei oo esimerkiks ees yhtiäkään jättirintsikoita kun saan maitodaisarit! Raskaus – mikä ihana tekosyy shoppailla. Ensi viikolla ostelemaan siis kaikkea ihan tavallista mutta jätti-etuliitteellä; jättirintsikoita, jättikalsareita, jättisuojia, jättisukkia, jättisuuvettä, jättipyyhe, jättidonitseja, jättisuklaata, jättikorkokengät, jättitoisetkorkkarit..

Mitä sun sairaalakassista löytyi/löytyy? Voin tehdä listausta ihan kaikesta mitä sairaalaan ajattelen mukaan ottavani jos jotakuta kiinnostaapi mutta, jätän sen nyt vielä pois koska tää on kaamee maratonipostaus jo muutenkin. Kysäse ihmeessä, jos et oo huomannu niin tykkään kirjoitella... :P

Tänään oli tehokas päivä. Heräsin puolseiskalta, join kupin naminami kahvia ja pingoin Dr. Juicen Protein Charge -pirtelö kourassa toimistolle. Painoin duunia kuin hullu; käänsin ehkä raamatun verran kaikenlaisia tekstejä, suunnittelin uuden super-suomalaisemme koulutusta ja kuuntelin siinä sivussa vielä asiakkaidemme huolia, yhden kanssa mailitse, toisen kanssa chatissa ja kolmannen kanssa puhelimitse. Multitäskäsin ku mustekala ja tämän jälkeen ryntäsin vielä salille vetämään jalkatreenin. Siellä sitä sitten oltiin taas suurennuslasin alla kun kanssakuntoilijat tiirailivat kuinka paksu täti treenaa. Ja sitten, reisien ja persauksen huutaessa hallelujaa, tämä pikkupoika sai matala verenpaineisenkin mum2be:n kiehahtamaan niin että avauduin jopa FBn ihmeelliseen maailmaan asiasta. Son of a #!?&¤#!!

Side note: Nyt ei enää vihastuta vaan ennemminkin naurattaa! :D Voihan se olla että poika oli ylpeä siitä että pullea pimu kävi salilla? Who knows! Hetken aikaa jo mietin että joo en halua poikalasta apuva ei perkele hyi mutta toisaalta, momma will teach him better.

***

Katso! Sain aikaiseksi bannerin! Aika seksivau right? Ihanaa maanantai-iltaa sulle ja hei avaudu vaan säkin vähän jos maanantaina näytti synkän puolensa sullekin?

Pika-katsaus Keissi Keissiläiseen; raskautta räpisty läpi jo 33+1. Alkaa pian tän super-äitin menokin jo hidastumaan, lauantaina synnytysvalmennuksesta lähtiessämme luulin halvautuvani - lantioluut ja onkohan tuo sitten häpyluu tuntuivat siltä että jos pistän niille painoa, eli siis liikun laisinkaan, ne räjähtävät liitoksistaan ja napsahtavat poikki kuin Jyskin puutarhatuolit. Lauantai-iltana sitä ei sitten käveltykään muutoin kuin seinistä tukea pitäen, kumarassa kuin Esmeraldan bestis. Eilen sitten vietin suurimman osan päivästä vaakatasossa iPadi seuranani ja nyt pystyn taas jo vähän jolkuttelemaan. Istuminen taitaa olla pahin viholliseni, siksipä nytkin kirjoitan tätä seisaaltani könöttäen. Tässä meijän pikkupojan kodista kuvaa, alkaa pikkuhiljaa neliöt riittämään (äitille ainakin, pojalle päinvastoin). Sanoivat että sen vuoksi ei ole tuo maha vielä "laskeutunut" alaspäin kun Bögehän tykkää siis edelleen istuskella lotus-asennossa, naama menosuuntaan. Ei taida olla menossa oikeille leveys-asteille ihan anytime soon. *huoh* mutta keskiviikkona Maxin luo aika jonka jälkeen kirjoittelen lisää poikasesta, sillä silloin todennäköisesti selviää vaikka ja mitä.

Aika retee outfit eiks je? 

Maanantai! Ja mulla on vapaa päivä! Aurinko paistaa, Indie tearjerker musiikki pauhaa ja meijän lattiat on täynnä puuroriisiä. Ajattelin tänään alkaa pakkailemaan koska päästään vihdoin pian muuttamaan sinne uuteen kotiin (lauantaina) ja mitäs tässä muutakaan tekisi kun rehevän alavartaloni luut huutavat hoosiannaa joten kävely on aikamoista sinfoniaa. *astuin perkele taas puuroriisiin* Voisinkin ehkä ekana purkaa Bögen sängyn osiksi, sitten pakkailla pikkumiehen muut tavarat, koska niitä nyt ei ainakaan tässä tällä viikolla tarvitse. Tai eihän sitä tiedä.. ehkä sekin rävähtää lattialle NIIN KU TÄÄ PERKELEEN PUURORIISI!! 

Heräsin aamulla semikiukkuisena kun Böge veti jotain taukojumppaa tauotta. Tai siis että sillä oli aina tauko. Että aina jumppasi. Jump jump. Sitten lähdettiin #faijan kanssa postitoimistoa kohti koska päätin viimein hakea äitin Suomesta lähettäneen paketin ja tarvitsin luonnollisesti lihaksia kantamiseen. Noh, siinä sitten allekirjoitin että "joo paketti on kunnossa" ja sit #faija nappas lootan postimuijalta ja kappas, äiti lähettikin meille viiskilosen helistimen?!?! Paketin kulmat näytti mäyrän puremilta ja valkoisia palleroita tipahteli paketin kulmista, niistä josta teippi oli haurastunut tai josta tollo tullimies oli kurkkinut sisältöä. #faija läks töihin, mä tulin kotiin avaamaan paketin, jättäen jälkeeni merkkejä ku Hannu ja perkeleen Kerttu. Avasin paketin ja tadaa.. puuroriisiä! Mun kauan odottamani puuroriisipakkaus oli räjähtänyt (tai joku oli enemminkin räjäyttänyt sen) pitkin postipaketin pakkasenpuremia poikkileikkauksia. Olihan siellä tietenkin pussissakin vähän riisiä, ehkä desi. #%=/!?

Kappas, ihana äityliini oli laittanut Dolce Gusto jääkahvia jota täältä ei saa, aa, niin joo, tietenkin puuroriisillä höystettynä. Ai, ja hitto ne ale-kengät Seppälästä mistä puhuin, ne upeat kiilakorot joilla kävely oli kuin taivaiden kultaporteilla, no eipä enää, nyt on sellanen semi-hierova tehoste, riisillä meinaan. Ja Tuplia, oh! Avaanpas tästä yhden ja *woooossshhh* ai riisiä suklaankin saumoissa, mikä jottei.

Raivopäissäni viskasin lootan raivolla lattiaan (eli toisin sanoen se lensi ehkä puoli metriä, voimia kun tällä raskaana olevalla naisella ei enää ole) ja lakaisin riisit kuppiin. Minähän käytän nämä!! Maistukoon sitten vähän matkustaneelta mutta minä en puuroriiseistäni luovu! NIH.

***

Ps. Tykkään siis riisipuurosta kovin. Ja äitistä - kiitos <3 Böge sai munkin pikkuisena käyttämät nallekarhu-aterimet! Oih, kaikkea se äiti ajattelee :)

Nyt imasen jääkahvia huiviin ja meen parvekkeelle nauttii auringosta ja koitan unohtaa puurot ja luut. Jutellaan taas!

Kun eräs raskaana oleva ystäväni laittoi tänään viestiä ja mainitsi ohimennen että he olivat käyneet katselemassa rattaita ja päätyneet Inglesina -merkkiseen Trilogy Systemiin, tajusin että voisihan sitä itsekkin hieman tutkaista mitä tällä piskuisella pläntillä on tarjolla, vaikka oma budjetti olikin alhaisempi. Olen käynyt työmatkan varrella pariin otteeseen Mothercare -liikkeessä kurkkailemassa heidän valikoimaansa mutta ensinnäkin hinnat mutta myöskin laatu hintaan nähden, eivät ole vakuuttaneet. Ajattelin sitten että no tilaan jostakin niin saan parempi laatuiset samaan hintaan mutta ei. Toimituskulut tänne ovat sen verta suuret että melkeinpä samaan loppusummaan päädyttäisiin. Päätin sitten että no perskele, kysäsen jonkun pakettidiilin niin että saan carry cotin, maxi cosyn ja strollerin samaan settiin. Ja kyllä, inhottavia ovat nuo Finglish väännökseni mutten ihanihan oikeasti tiedä miksikä näitä sanotaan suomeksi. Noh, Mothercaresta he kertoivat että tällainen muovisen oloinen ehkä liiankin peruskauralta näyttävä combo olisi 325 euroa, kattaen kuitenkin nuo kaikki kolme sanahirviötä. (Huomioikaa että täällä on kaikki tuontikamaa joten se näkyy myös hinnassa) 

Äitiltäni piheyteni perittyä, ajattelin hetken että kai ne sen aikaa kestää kun poika niitä tarvitsee, ei täällä missään haastavissa maastoissa olla ja talven lumiakaan ei tarvitse miettiä. Ystäväni upeita Inglesina rattaita zoomailtuani aloin epäröimään valintaani. Aloin miettimään että ehkä niihin olisikin syytä panostaa, entäs jos ne hajoavatkin hetkessä, mitäs jos rengas lähtee irti ja Böge pyörii mäkeä alas ja lammas puraisee sitä korvasta. Kääk!

Joka tytön unelma-rattaathan olisivat tietenkin ne tonnin Stokken muotoilun multihuipentumat raikkaineen väreineen päivineen mutta, jotta tämän äitin päivät olisivat raikkaita ja värikkäitä, eivätkä täysin taloudellisesti harmaita, olen ajatellut käyttää rahani viisaasti, ja leikkiä Sherlockia jotta saan rahalleni mahdollisimman paljon vastinetta. Tottahan toki omalle lapselleen haluaa parasta mahdollista mutta hei ihan for real my seal, etsivä löytää ja minähän etsin! Uskon vakaasti siihen että laatumerkkejä saa kyllä halpaan hintaankin, kun vaan osaa etsiä oikeista paikoista. Olen aina jotenkin ennemmin käyttänyt rahat kokemuksiin kuin materiaan, sitä rataa mennään nytkin :)

Päätin siis luottaa, jälleen kerran, lemppari-bloggari-perheeni naikkoseen. Muistin että hän oli kirjoittanut jotain rattaista joihin he olivat päätyneet nyt toisen lapsensa kohdalla. Klikkasin naisen blogiin ja tsadaaam sieltähän se löytyikin, hän suositteli Jane -merkkisiä rattaita, itse ostivat Twone malliset, kaksi pikkuista kun on matkassa. Hetken paikallisia sivustoja skrollailtuani huomasin että halvimmat, meille käypäiset, olivat 700 euron luokkaa, ilman mitään herkkuja. Kasvoilleni rypistyi samanmoinen ilme kuin jotakin ällöttävää haistettuani, joten päätin jatkaa etsimistä, klikkasin tieni Ebayhin. Unelma-rattaideni hinta oli alhaisimmillaan 579 puntaa eli noin 700 euroa. NÖÖÖYYY! Tuohon vielä postituskulut päälle niin avot!

Yrittänyttä ei laiteta joten jatkoin etsimistä, tähän hetkeen mennessä oli päähäni pinttynyt jo ajatus että muun merkkiset rattaat eivät kelpaa. (Niin kuin aina, innostun sekunnissa ja en anna periksi). Mietin että mistä perhanasta sitä voisi vielä koittaa etsiä, kiroten kirpputorien olemassaolemattomuutta. Jos olisin Suomessa, menisin kirpparille metsästämään tai huuto.nettiin tai johonkin FB ryhmään missä myydään käytettyä kamaa halvalla.. DINGDINGDING! Johan välähti, ehkäpä nämä Välimeren kasvatit osaisivat myös perustaa kirppari-ryhmiä? Joohanjoohan? KYLLÄ! Lisäsin itseni niistä jokaiseen ja aloin käymään ilmoituksia läpi, skrollasin sormet hikoillen, Böge mahassa tanssien. Ja voitteko uskoa mihin törmäsinkään? "Myydään Niinavan unelma-rattaat, kaikkine höysteineen, hintapyyntö 200 euroa!"WOOT?! Klikkasin ilmoitusta, luin tekstin kokonaisuudessaan, tajusin että pakettiin kuuluisi vielä hyttysverkko, sadesuoja jajaja.. ainoana "haittapuolena" oli rattaiden väri, olisin tietenkin halunnut jotain neutraalia mutta tämä oli musta-syvän punainen. Mietin hetken että olisiko punainen sävy pojalle liikaa mutta sitten tajusin että ovat paloautotkin punaisia, niin ovat myös Ferrarit ja Aku Ankan autokin. Hyvin käy meidän miehelle! Otin naikkoseen yhteyttä ja sovin treffit parin päivän päähän. En malta odottaa että pääsen näkemään nämä luonnossa ja toivon mielettömän paljon että ne olisivat hyvässä kunnossa ja saisin asian kerralla kuntoon! Minun tuurillanihan se myy ne jo tänään tai häviää itse maan pinnalta. Joten, pitäkää peukkuja pystyssä, me ollaan meant to be! :D Koko tää häslinki ja huh, miettikää jos ne oiskin just niin parhaat kun toivonkin! Nyt odotellaan, kärsimättömänä. 

Syitä miksi tuohon Jane Rider Travel Systemiin ihastuin oli siis:

• Suosikkibloggarin suositus (supersuuri vaikutus hahha)
• Helppo taittaa kokoon ihan yhdellä kädellä ja mahtuu pieneen tilaan
• Jousitus ja "iskunvaimennus"
• Käsijarru
• Istuimen voi kääntää joko itseään päin tai sitten menosuuntaan
• Superhelppo kiinnitysmekanismi (kun vaihdat maxi cosysta strolleriin etc.)
• Maksimi scoret turvallisuustesteissä
• Istuimen/kopan asentoa voi muuttaa kolmeen eri kulmaan
• Materiaalit pesunkestäviä, hengittäviä, vedenkestäviä, liankestäviä, kestää tuulenpuuskia ja heijastaa UV valoa poispäin

Onko kenellekään kokemusta Jane rattaista? Ovatko niin uskomattomia kuin olen päähäni saanut uskoteltua? Myydäänkö näitä Suomessa laisinkaan? Mietin tässä vain että jos jokin menee pieleen tältä englantilaisnaiselta näitä hakiessani niin mun täytyy varmaan jostakin löytää samanmoiset joka tapauksessa. My mind is made up - Böge kuuluu mansikkamehun värisiin viileys rattaisiin! Eikö niin? Hyvin käy mansikka pojallekin? :P

Kerron sitten miten kävi: Oliko rattaat aivan hoax vai saivatko ne uuden kodin meidän hellästä huomasta! Pitäisin pienet pailut jos piheyteni palkittaisiin uudenveroisilla unelma-rattailla, 500 euroa halvemmalla kuin kuvittelin, woopwoop! 

Pikapostaus stressin keskeltä! (Kirjoitan huomenna vähän päivitystä lisempää :))

Tänään töissä työkaveripoijjaat pyysi mua kurkkaamaan jotain jonka "varmasti haluat hankkia pojalles!". Minähän uteliaana kävin kurkkaamassa ja voivoivoi MÄ HALUAN TÄLLASEN."Forget the son, momma wants to ride". Totta tai ei. Tämän haluan! Mulle! Hankkikaa! :O

Edellisen kerran kirjoitin kunnolla tuossa 24.helmikuuta maanantaina. Uskomatonta kuinka nopeasti aika menee, mulla on ihan vähän huono omatunto siitä etten ole ollut täällä kertoilemassa kuulumisia hetkeen mutta ”tässä nyt on vähän kaikenlaista ollut..” Oottakaa vaan, pian alkaa tämän momman mamis aka maternity leave ja arvatkaapa kirjoittelenko sitten koko ajan kun alkaa seinät kaatumaan päälle ja haluaisi tehdä töitä muttei voi, ei saa. Teen tästä blogista työmaani. Olette rakennuselementtejäni. Niitä sellaisia betonimurikoita, ette kylläkään harmaita vaan sateenkaaren sävyisiä. Nyt ne kypärät päähän ja kuulosuojaimet korville, vetäisen tähän väliin pikaisen urakkaluontoisen kertauksen tuosta kakkosnelosesta (eheh kuinkas sattuikin) aina tähän kuudenteen päivään saakka. Kyllä, olen vähän laimee ja listaan vaan. Hop!

24. Kerroin sulle kuinka mä löysin rattaat jotka englantipimu halusi myydä halvalla. Mun unelmarattaat, halpishintaan. Kerroin kuinka arvelin niiden olevan kuitenkin ihan vanhuuden viskelleet vaarikärryt.

25. Yksi joka kuun lempparipäivistä osui kohdalle, palkkapäivä. Tämän kuun palkan tiesin hupenevan Bögelitoksen tarvikkeisiin (aka apteekki-shoppailuun) sekä siihen että ostaisin pikkuveljelleni lentoliput tänne lämpimään, ennakkosynttärilahjaksi. Löysin ok-hintaiset lennot ja nyt vaan laskeskellaan päiviä kun se miekkonen tupsahtaa tuohon lentokentälle toukokuun puolivälissä. Pakko myöntää että tänä kyseisenä tiistaipäivänä en edes miettinyt sitä että musta tulee pian äiti, mietin vain että ihanaa mun oma Sambolainen tulee tänne pian. Sitten havahduin että juma, sehän on sitten aika miesvaltaista kun olen neljän seinän sisällä, kolmen miehen kanssa. Jaiks.

26. Kävin lounastauolla Stephin kanssa katsastamassa niitä unelmarattaita. Vastoin pessimististä parjaamistani, rattaat olivat loistokunnossa ja äkkiä huomasinkin työntäväni Porschen värisiä rattaita, 200 euroa köyhempänä. (Mutta sitten äiti kertoi että ne haluaapi miehensä kanssa maksaa Bögen menopelin joten jaujauuu en köyhtynykään! Kiitos mamasita!!) Steph sanoi että ne sopivat mulle. Satuin itse näkemään heijastuksen romanialaisen ruokakaupan ikkunasta ja myönnän että en edes tunnistanut itseäni. Tähän mennessä olen työnnellyt korkeintaan ostoskärryjä, niiden sisällön ollessa mitätön, ei lainkaan älyllinen. Toinen jaiks. Kävin tänä keskiviikkona myös Maxin juttusilla, *rumpujen pärinää* poikanen ei ollut kääntynyt, siellä se hengaili, kuin riippumatossa konsanaan. Hittovie. Pyllyn oli asettanut syvälle lantioluideni uomaan, jalat roikkuen siitä ”yli” oikealle puolelle vatsaani. Pää oli siinä missä sen olin koko päivän ajan tuntenutkin, siinä vasemmalla puolella ylävatsaani, kohdassa joka tuntui hakatulta. Böge painoi melkein 1.9 kiloa joten oikeissa mitoissa mennään. Pohdiskeltiin hieman vaihtoehtoja, mitä tehdä sitten jos vauva ei käänny pääalaspäin lähtökuoppiin, Maxin mukaan oli kolme keinoa; a) external version eli käännettäisiin vauva mahan päältä muovaamalla b) perätilasynnytys ja c) keisarileikkaus. Kysyin tuosta EVstä että no mites sen laita on, mitä mies tuumaa sen onnistuvuudesta omalla kohdallani. Max kertoi että olisi noin 20% mahdollisuus että se onnistuisi.. olin hieman shokissa. Böge on kuulemma liian mukavasti sijoittuneena, ollut jo kauan, vatsassani ei myöskään ole ihan hirmuisesti lapsivettä ja ei tämä keissi ole kuulemma muutenkaan kauhian kookas niihin kääntöhommiin. Maxin mukaan kääntämisen onnistuessa, poika melkein satavarmasti kääntyisi takaisin lemppariasentoonsa, lotuskukkailemaan jalat ristissä. Että semmosta. Sain käskyksi kuunnella lisää Bonnie Tylerin ”turn around bright eyes..” –biisiä ja tulla takaisin parin viikon kuluttua. Perätilasynnytystä ei ensisynnyttäjällä, näin "pienen äidin"& "pitkän pojan" kohdalla lähdettäisi edes miettimään. Täällä ei myöskään kuulemma olisi tarvittavan kokemuksen omaavia lääkäreitä. Matkalla kotiin törmäsin kivan näköiseen kauppaan mutta tottahan toki tuurillani se oli antiikkia myyvä pulju, eli no way jose.

27. Tänään #faija ja kaksi kaveriani muuttivat kamojamme uuteen asuntoon, musta ei ollut apua ja kiukuttelin koska en voinut kantaa laatikoita (wtf?)

28. Vika yö vanhalla kämpällä, ilta-aurinko oli näyttävä ja tuntui vähän siltä että asuinalueemme halusi näyttää meille vaaleanpunaista keskisormeaan koska muutamme pois. Mietin hetkiä mitä asunnossa vietimme ja tajusin että vähän ikävähän niitä tulee.

01. Lauantai! Eli synnytysvalmennuspäivä toisin sanoen. Busautimme sairaalalle kuuntelemaan tunnin luennon keisarinleikkauksesta, saimme kotio vietäväksi nyrkkipyykkiin tarkoitettua vauvapesuainetta ja kävimme kurkkaamassa synnytysosaston. Kaikki näytti samalta kuin Suomessakin, olin iloinen. Käytävillä oli kylmä, todella kylmä. Itse delivery huoneessa taas tuskaisen kuuma. Näin kun pari naista ähersi supistuksien tuskissa ja mietin että tuollako sitä kohta ollaan. Alkoi jännittämään.

02. Ensimmäinen yö uudessa asunnossa oli takana. Huomasin että en ihan niin montaa kertaa herännyt yöllä kuin edellisessä asunnossa. Mahtoikohan johtua sängystä? Tänään siivottiin vanha kämppä vielä putipuhtaaksi ja vietiin viimeisetkin tavarat pois. Uusi asukas (#faijan työkaveri) muutti iltasella joten ehdittiin vielä touhuta. Siinä tuoksennassa kävin myös ostamassa jättimäisiä yösuojia (eroottista eikö totta), synnytyspaidan (aka liian ison, liian pitkän, todella mustan mekon) ja superlöysät persikanväriset housut synnytyksen jälkeiseen hengailuun (miesten osastolta kokoa 52). Muuton jälkeen Steph tuli seuraksemme syömään supersatsin kiinalaista ja kertoili samalla millaisia huonekaluja he hankkivat Sisiliasta upouuteen asuntoonsa jonka ostivat tuossa jokunen aika sitten. Voivoivoi kuinka sitä joskus haluaakaan sisustaa kotinsa juuri niin kuin itse parhaaksi näkee. Tämä nykyinen asuntomme on toki aivan super-ihana mutta kyllä se oma tyyli on aina oma tyyli.

03. Meillä alotti nyt se mun ”korvaaja”, tyttönen joka tulee hoitamaan osan mun hommista kun oon kotosalla Bögsyläisen kanssa. Seuraavat kaksi viikkoa tässä onkin siis kauhiata tukka putkella juoksemista ja suu saharana selittämistä jotta voi sitten rennoin mielin jäädä rentoutumaan. Hetkeksi. Apua, 14.3. on viimeinen työpäiväni – kuinka pian! Apua.

04. Vettä sataa. Harmaata. Märkää. Kaikki on kuraista, niin katu kuin mielikin. Vituttaa. Kotimatkalla mies nakkasi tupakantumpin hiuksiini, kutsuin sitä persenaamaksi. Kaupassa käydessäni kassatäti mulkoili kun ostin kasan vessapaperia ja hitosti hilloa, haistakoon paskan. Tulin kotiin, romahdin sohvalle, taisin kutsua vauvaakin typeräksi ja valitin #faijalle. Se vaan hymähti ja alko tekemään lettuja. Sain 8 lettua, söin 4. Hymyilin vähän ja nukahdin.

05. Laitoin Bögen huonetta kuntoon. Kasasin sängyn, irrottelin rattaista päällykset pesua varten ja mutisin itsekseni että miksei se perkeleen lipasto jo ole täällä. Katselin illan vlogeja, aika äitiyspainotteisia, nukahdin.

06. Tänään lähdin töistä kesken päivän kotiin. Mahaa kiristi niin maan perkeleesti ja tuntui että poikamme oli päättänyt tulla ulos tuosta mahanahkan läpi. Sen pääkallo tuntui tuossa vasemmalla ylävatsassa aivan selkeästi ja se vaan tunki ja tunki. Vähän aikaa hengailin jumppapallon päällä jonka jälkeen päätin että fuck this shit ja pakkasin kamat. Odotin bussia kolmetoista tuntia, kuuntelin ruotsalaisnaisten päivittelyä mahastani (koska enhän minä ymmärrä, en) ja kävelin kahteen koiranpaskaan kotimatkalla. Otin kuvan keissistä jotta näkisitte sen pinkeyden mutta eipä tuo kai kaikkea kerro. Olo on kuin elmukelmuun käärityllä viinirypäleellä, sellaisella josta valuu jo mehut pihalle ku on niin kiree olo. Äsken kävi vuokranantaja nainen hakemassa vuokran koska mitäs niitä veroja muuta kuin kiertämään. Marisa kysyi myös olenko päättänyt imettää – näköjään sillä mitataan täällä naisen hyvyyttä. Kerroin että näin olen aikonut ja hän sitten vain varoitteli että ei kannata kauaa ettei tissit roiku lantiolla. *tähän vuokranantajan pollee tissiheilautus* Oke. Vie ne rahat nyt ja täydelliset tissis kans.

**

Nyt ollaankin jo nykyhetkessä. Huomenna olisi tarkoitus vielä töissä jaksaa, saa nähä mihin tämä ilta vie. Laitan kohta itseni vaakatasoon ja rukoilen että pikkumies ei tunkis päätään mun keskivartalosta ulos ihan nyt heti. Hah! Tiedäthän Sami Hedbergin Kokovartalomies stand-up shown? Böge on selkeesti sen jatkumo, Keskivartalomies. Muahah

Lauantaina onkin jännä päivä; aamulla synnytysvalmennus ”how to make your newborn sleep” ja sen jälkeen tyttöjen järkkäämät vauvakutsut! En tiedä yhtään mitä odottaa mutta postailen tänne sitten ajatuksia, rehellisiä sellaisia. Toivon sydämeni pohjasta ettei me aleta leikkimään mitään tai että niillä ei ois niitä vauvajääkuutioita – ”kun kuutio sulaa niin huuda, my water broke ja saat hyvän mielen”. #faijalla on lauantaina työpaikan joku aktiviteettipäivä. Se lähtee ensin värikuulapyssyilemään ja sitten illalliselle Vesikeksi nimiseen raflaan. Musta se on hauska, vesikeksi.

Sellasta tänne siis! Maanantaina on Maxille taas aika ja silloinpa onkin jännät paikat, nähtäväksi jää että mitä käy tämän naisen keissin kanssa. Tuleeko keissistä keisari vai lähteekö Böge sukeltamaan? Tähän palataan pian. Tässä pinkeä 34+4 maha. Au au ja vielä kerran perkeleenmoinen au. GIRISTÄÄ.

Lauantaina suihkuteltiin vauvaa. Käytiin eka #faijan kanssa synnytysvalmennuksessa jossa tutustuttiin ihmemies Harvey Karpin lapsen rauhottelutekniikoihin suu ammollaan. Tämän jälkeen tuo lähti värikuulapyssyilemään ja minä jäin tyttöjen kanssa kotio. Tytöt olivat kasanneet oikein kunnon kekkerit, oli vaikka minkälaista syötävää tarjolla (kakkua, cake popseja, suklaakuorrutettuja vaahtokarkkeja, kevätrullia, dumplingeja, maapähkinävoiriisikakkukeksejä jne.) - päädyttiin syömään niin paljon että kakku jäi koskemattomaksi. Jotenkin sitä odoteltiin oikeaa hetkeä sen "pilaamiselle" ja sitä ei koskaan tullut. Vein sen sitten tänään toimistolle, työkavereiden tuhottavaksi. Omnoom red velvet cake. 

Sain lahjaksi vaikka ja minkämoista mutta pakko myöntää että kaksi eniten toivomaani asiaa olivat elektroninen rintapumppu ja sitteri. Sain molemmat! Tai Böge siis sai. Sitteri on supersuloisen värinen, tulee mieleen päärynämehujää. Se pomppii mutta myös värähtelee sydämen sykkeen tahtiin, matkien kohdussa vallinnutta fiilistä. Siitä saa myös luontoääniä aikaiseksi ja paljon kaipaamaani white noisea. Rintapumppua en ole testannut, tämän teki puolestani ystäväni. Siinä sitten imutettiin vuoron perään leukaa, kyynärpäätä ja taisi siellä yksi nännikin käväistä (omistajaa en paljasta, nännin siis.) Kysäisin käyttökokemusta ja kuulemma tuntui oudolta mutta hyvältä. Kysyin tuntuiko ehkä liiankin hyvältä kun tämän ystäväni naama pääsi hieman punoittamaan ja sain vastaukseksi kikattelua. Hmmm.. mielenkiintoisia aikoja edessä siis kyseisen kapistuksen kanssa! :D (Kiitos ihanaiset naiset unohtumattomasta päivästä, luvsss you!)

Kellään kokemuksia elektronisen rintapumpun kanssa kikkailusta? Onko rahansa väärti? Luulenko oikein kun ajattelen että rintapumppu=vapautta äitille? Kerro kerro! 

Kävin tänään Maxin juttusilla. Tarkoitushan oli siis kurkata että onko Bögeleissön jo päättänyt lähteä sukellusreissulle vai ei. Steph tuli mukaani vaihtelun vuoksi ja pääsimmekin vastaanotolle ihan parin minuutin odottelun jälkeen (vau). Max vitsaili tavalliseen tapaansa siitä onko Bonnie Tyler tehnyt taikansa ja kyseli mitenkäs sitä on voitu. Vitsailin, hymyilin ja ehkä naurahdinkin mutta samalla pelkäsin. Tiesin että tämä olisi se päivä kun päätöksiä oli tehtävä, suuntaan tai toiseen. Perusasioiden pyörittelyn jälkeen hyppäsin pedille verenpainetta katsastamaan. Steph kysäisi uteliaana että miten se laite toimii, mitä stetoskoopilla kuunnellaan ja mistä ne numerot lopulta vedetään. Hymyilin taas, vitsailinkin ehkä, mutta pelkäsin. Max piti meille luennon verenpaineesta ja mittarin toiminnasta, käyttäen upeita äänitehosteita veren virtauksesta ja sydämenlyönneistä. Verenpaine oli normaaliluokkaa, niin kuin oletinkin, aina se veri on seilannut siellä 100/60 - 130/70 välimaastossa. Max pyysi laskeutumaan vaakatasoon ja kahmaisi kumihanskat kätösiinsä. Kylmä geeli hiveli pinkeätä palloani, en tainnut enää edes hymyillä, pelkäsin. "He's still cozy as hell, sitting up, chilling."Sydämeni pysähtyi, tiesin mitä tämä tarkoitti. Bögen sydän puolestaan kuulosti hyvältä, äijjä rentoili. Sivuprofiilista näimme kuinka se poika siellä teki sitä vauvoille ominaista huulten muljuttelua - kieli ulos, huulet kiinni, lipaisu, nuolaisu, nielaisu. Kai se opetteli siellä syömään. Pojalla kaikki hyvin, painoa 2416 grammaa ja pituusmitat viikon edellä. Kun tuota #faijaa katsoo niin en ihmettele mistä se pituus on pakettiin pujahtanut mukaan. Maxin mukaan poika on raamikas. "They call his dad The Hulk" - "Oh, okay, makes sense then."

Sanoin Maxille että kun Böge ei ole mikään lyhytminivauva, kun itse en ole jättinainen, kun synnytän ekaa kertaa, kun vatsani on kovinkin tiiviin oloinen, kun lapsivettä ei oman muistikuvani mukaan ole liikaa ja kun mies on edelleen risti-istunnassa, tämähän tarkoittaisi siis vain yhtä asiaa, joutuisin keisarinleikkaukseen, eikö totta? Max nyökkäsi. (Pakko kehuskella että keskivartaloni on kuulemma myös timmissä kunnossa KRÖHÖMPERKELE) Hän kertoi että tavallisesti hän ei luopuisi toivosta vauvan kääntymisen suhteen mutta että kohdallani mahikset kääntymiseen olisivat kovinkin pienet. Kysyin että voin siis varmaan heittää samalla myös heipat mini baby -merkkisille housuille joita oli kertynyt, kyllä, näin oli. #faija sanoi fiksuna miehenä että niistähän saa hyviä shortseja (bless him.)

***

Äkkiä mieleni muuttui, aloin nahistuneen tekohymyn sijasta hymyilemään oikeasti, meijän vauva on terve, sillä on pusuhuulet (thihii), se ei turhia ressaile ja nyt kohta me saadaan tietää milloinka se syntyy! (..Jos siis kaikki menee niin kuin Strömsössä). Neulakammot, sairaalashokit ja veriheikotukset poistuivat hetkeksi!

Ilostuin, teki mieli vähän itkeä, pystyin kuitenkin hallitsemaan itseni (miten? ei hajuakaan. nimimerkillä itken kun kuulen aplodeja) ja silloin Max juuri kysäisikin että no pitäisköhän sitä varata leikkausaika? Hihkuin mielessäni että joojoovaraajoteesemaxteese mutta sanoin kylmän viileästi hymy huulillani että juu. Max vilkaisi kalenteristaan että 4.huhtikuuta kävisi hänelle. Nyökkäsin ja en saanut sanaa suustani. 

"Elä huoli, mä pidän sun pojasta kyllä huolen". 

Katsoin Maxia ja silmissäni näin kuinka hyökkäsin sen kaulaan ja halasin ja itkin ja kiittelin ja tärisin mutta jälleen kerran sanoin kylmän viileästi hymy huulillani että juu.

***

KÄÄK APUA EI HERRANISÄ JUMANTSUIKKA MITÄ HELVETTIÄ APUA HITTOVIE PELOTTAA EI PELOTA JÄNNITTÄÄ JEE MEILLE TULEE VAUVA MITÄ IHMETTÄ KÄÄK KOHTA SE ON TÄÄLLÄ APUVAAAA BÖGEN SYNTTÄRIT ON NELJÄS HUHTIKUUTA KAKSNOLLANELJÄTOISTA!

***

Nyt alankin sitten googlaamaan ku hullu, mutta myös suunnittelemaan näitä viimeisiä päiviä ennen kuin Hulkin poikanen on täällä. Pardon my French mutta ei saatana miten jännää!!

Ps. Kyllä juu ymmärrän että mitä tahansa voi vielä käydä ja suunnitelmat muuttua ja libalabaluu mutta ehkä ei joten hei anna mun bailaa anna mun bailata anna mun koko ilta keinua vaan anna mun bailaa (Aikakonetta.. joo-o ;))

Mamispäiväkirja, päivä 3

Ihmiset tuppaavat sanomaan että "nauti nyt" ja sitten myöskin että "lepäilet vaan". No lepäily ei ole nautinnollista ja nauttiminen ei ole lepäämistä. Joten mitä paskaa?

Tänään ajattelin että saa makaaminen riittää ja lähden "nauttimaan tästä vapaudesta". Vetäisin upouudet lenkkeilykamat päälle (tilasin kasan raskauden jälkeisiksi motivaattoreiksi) ja ylpeänä kuulutin Facebookissa #faijalle ja omalle äidilleni että nyt lenkkeillään kuule. "Aattelin lähtee kävelemään ja etsiä tuolta sen rannan minkä kerran näin. Jos jäis sinne ottaa arskaa hetkeks ja chillais pallon kanssa." 

Workout playlist huusi kuulokkeissa, astuin ulos aurinkoon, huokasin onnellisuudesta ja lähdin askeltamaan. Ensimmäiset 200 metriä pystyin kävelemään ilman mitään ongelmia, ei edes tuntunut siltä että olen aikalailla viimeisimmilläni raskaana. Ainoa asia miten muotoni pääsivät muistuttamaan oli asfalttiin piirtyvä varjoni - jösses mikä muodostuma, tarjoilin monelle maan matosellle oikeen asiallisen auringonpimennyksen. Olkaa hyvä vaan.

200 metrin jälkeen jouduin hidastamaan vauhtia kun maha veti kireeksi ja koko alavartalo jäykistyi. Mietin hetken että tuliko tässä nyt joku paskahalvaus vai mitä helvettiä. Pysähdyin, venyttelin vähän (sellai seksikkäästi hulahulaa heittäen) ja jatkoin matkaa. Kun 600 metriä tuli täyteen (tämä olisi joka aamuinen matkani bussipysäkille by the way), tuntui siltä kuin lantion, lonkkien ja koko alasysteemin luut olisivat poksahtamaisillaan poikki. Kuvittelin koko naisen röjähtävän kasaan, kuin muussia vain. Pohdin että jos nyt pomppaisin ilmaan (ilmaan aka sen 2 senttiä mitä pystyisin horjahtamaan) niin kestäisivätkö luuni sen. En lähtenyt riskeeraamaan. Laitoin kiroilevia viestejä #faijalle siitä kuinka "INHOAN TÄTÄ" ja käännyin hikisenä puuskuttavana mammana kotia kohti. 

Kuvittele että nuo "alasysteemin" luut olisivat kaikki kertaalleen hajonneet ja joku olisi paikannut ne Tiimarin teipillä, sellai vähän huterasti, "sinnepäin". Kuvittele sitten että miten hitaasti ja varoen tekisit 600 metrin matkan takaisin kotiin, kiroten kykemättömyyttäsi edes kävelemään enää. Pääsin halpisteipatuilla luillani kotikulman kaupalleni, kävin kostoksi ostamassa maailman parasta limpparia (Fantan sitruunaa) ja tulin kotiin.

Nyt istun sohvalla ja katson Niken juoksu -sovelluksestani kuinka aiemmin vetelin useiden kilometrien juoksulenkkejä aamutuimaan ja nautin allit heiluen joka pisarasta tätä 240 kaloria sisältävästä epäterveellisestä sokerijuomasta.

Ymmärrän että tämä on pian ohi. Ymmärrän myöskin sen että tämä kuuluu asiaan ja sisälläni kasvaa ihminen ja ja ja mutta se ei siltikään vie pois sitä karskia pettymyksen tunnetta ja sitä kaikkea itsensä piiskaamista ja peiton alle maailmalta piiloutumista. 

Ihmiset tuppaavat sanomaan että "nauti nyt, kohta se lapsi on täällä ja siihen loppuu rauhallisuus". Entäs jos en kaipaakaan rauhaa? Entäs jos kaipaankin sitä normaalia elämää? Sitä että voin juosta, vaikka sitten sen kakkelivaippaisen lapsen perässä? Sitä että pääsen hikoilemaan salille, tai vaikka edes rattaiden kanssa ylämäkeen? Entäs jos mä en tykkää ollenkaan tästä löllönä lepäilystä ja "rauhassa ottamisesta". Mitä jos mä oon saanu tarpeekseni (piste).

Peace out? Joo kyllä varmaan. 

(En omista vihaisten vauvojen kuvia. Nappasin Googlen kuvahausta. Cheers.)