Heei äiti ja muut rustauksien lukijat! Täällä sitä ollaan taas kirjoittelemassa vaikka ensin en näin uskonutkaan.
Ensiksikin, tämä aika pikkuisen palleron kanssa on ollut yllättävän raskasta. Ajattelin että no joo yöttömiä öitä ja kakkaisia vaippoja, I can deal with that mutta mähän oon ollu ihan romuna! Leevi on nukkunu yönsä alusta lähtien kohtuu hyvin, eli sellasissa minimissään 4 tunnin tuhinoissa mutta tää herää-putsaa-syötä-nukuta-herää-putsaa-syötä-nukuta on ollutkin aika väsyttävää puuhaa. Musta tuntuu et oon joku 24/7 huoltoasema mitä toi syötävän suloinen pikkukaveri käyttää hyväkseen ihan millon siltä tuntuu. Mä en vaihtais hetkeäkään pois (no okei ehkä sen kun rebalikakka valu kerran vaipan läpi mun reisille) mutta god damn täytyy nostaa hattua ja korkealle, niille äideille jotka hoitavat talouttaan yksin tai joilla on useampi lapsi kaitsettavana. Olette mielettömiä!
Lapsukainen on tiistaina siis jo KOLME kuukautinen ja arki alkaa pikkuhiljaa rullaamaan niin kuin haavekuvissani ajattelin sen menevän alusta alkaen ;) Eli voiton puolella ollaan! *thihih* Leevi on ollut terve kuin pukin poikanen ja ainoana murheena on ollut ne kaikkien vauvojen vihaamat ilmavaivat ja vatsan kouristelut. Äiti lähetti Suomesta Rela-tippoja joita olen tunnollisesti käyttänyt nappulan aamupalaan mutta muutoin ollaan ihan voimisteltu tiemme ulos sinappisesta hajusta.
Heitän tähän postaukseen vähän kuvia matkan varrelta ja koitan nyt vihdoin ja viimein olla täällä taas ihan "aktiivisesti". Oon kaivannu tätä! Mulla oli ikävä mun monologeja ja teitä muutamaa ihanaa kommentoijaa! Puss muss ja katsokaapas kuvia! Diashow alkakoon än yy tee hep!
Ja tämän päiväisen lookin voit katsastaa kuvasta alta. Alan onnekseni löytämään piirteitä itsestänikin tuon napukan naamataulusta, aiemmin se oli ihan all-daddy! :) Eilen kurkkasin lapsukaisen vaatelipastoon ja erottelin vaatteet jotka EIVÄT ENÄÄ MAHDU herralle. Pakko myöntää että itkua tirauttaa turautin ja haistelin niitä pikkuisen pikkuisia vaatteita ja räkä poskella kuiskin Leeville että "mikset oo enää äitin vauva". Kelatkaa - jo nyt mä ajattelen noin! Mitäs sitten kun tuo alkaa puhumaan, tai menee kouluun, tai ajaa ajokortin? Oon ihan palasina! :D *huoh* Mä oon melko varma että mun täytyy tässä nyt alkaa kovistelemaan itseäni koska en mä voi märistä joka kerta kun paita jää pieneks, johan siinä ihmismieli harmaantuu.
Meillä on täällä käynyt visitoimassa #faijan ihanainen isosisko, mun sekopäinen pikkuveli ja nyt pari viikkoa sitten mun äiti miehineen päivineen. (Haah kuulostaa ihan kun sillä olis monta miestä! Mutta ei sillä oo, yks vaan! Go Rampe! ;)) Ihanaa on ollut saada perhettä tänne lähemmäs ja pakko myöntää että breikki Lebonaattorin koalamaisuudesta on tullut tarpeeseen. Siis meillähän ei ole suinkaan ihmisvauva vaan koalavauva. Leevillä on sellainen tavallaan tosi suloinen vaihe mutta tavallaan todella raskas vaihe meneillään että sen täytyy olla sylissä koko ajan. Jos sen laskee alas, vaikka olis minkälaista vempainta ja viritintä vieressä, menee keskiarviolta kolme sekuntia kunnes huulet menee mutruun ja alkaa kuulumaan "wääääää". Ainoa paikka joka kelpaa on syli. Tästä koalavaiheesta ollaan itseasiassa pääsemässä varmaan eroon piakkoin koska mies on alkanut kiinnostumaan ympärillä olevista asioista entistä enemmän, päivä päivältä. Tottakai on ihanaa että sun oma pehmonen vauva haluu olla sun lähellä mutta siinä vaiheessa kun mietit että no meniskö sitä skakkelillekin poika sylissä, alkaa mielenterveys heittämään holtitonta volttia.
Yks Leevin lemppariasioista, mikä sen myös aina rauhoittaa on se maailmankuulu white noise. Tai no oikeastaan mulla on puhelimessa sovellus josta saa laitettua hiustenkuivaajan äänen suhisemaan ja siitäkös tuo tykkää! Uskomatonta mutta sitä se jää kuuntelemaan kuin mummo Novaa. Fööni myös usein auttaa nukkumaanmeno vaiheessa - pistän suhinan, ukko tipahtaa ja naps suhina pois. Vaihtoehtona tossa sovelluksessa on myös tehosekoitin ja imuri mutta ne ei näytä kelpaavan. Tuleekohan tosta parturi?
Täällä sitä nyt sitten elellään pojan kanssa arkea kun #faija painelee duunissa ja aurinko paahtaa ku viimeistä päivää. Joku kolmisenkymmentä astetta on lämmintä päivittäin ja pilviä ei ole nimeksikään. Saatat kuvitella että no ihanaa, kesä (varsinkin jos luet tätä Suomesta käsin HÄHÄÄ) mutta oikeastaan tää keli myös rajottaa mun ja putikan oleilua aika paljon. Joka kerta kun mennään pihalle niin 50-suojakertoimista rasvaa mies täyteen, sitten etsitäänkin varjoisia kujia jottei aurinko ihan suoraan porottais - jo palamisriskin vuoksi mutta myös sen takia että en usko että on kovin mukava olla niska limassa, pienessä kupissa hengailemassa, ilman pienintäkään tuulen virettä. Siksipä me oikeastaan keskitetäänkin meijän ulkoilut joko aikaiseen aamuun tai sitten iltaan kun aurinko on laskemaan päin. Helteestä huolimatta, ihana kesä täällä on meneillään ja ei pitäis valittaa, tiedän tiedän. En malta odottaa ensi vuotta kun päästään Leevin kanssa hiekkalinnahommiin! Wooppp!
Nyt mä lähen opettelemaan että miten mä saan postattua noita kuvia jotenkin fiksummin eikä näin all over the plazzzio! :D Palataanpas asiaan tuossa tuota pikaa, tällä kertaa en katoa useaksi kuukaudeksi - vannon kautta vaipan ja vannan. Word.