Kun raskauteni eteni hieman yli puolivälin, huomasin yllätyksekseni että olin alkanut rakastamaan sitä mitä vatsapeitteideni alla oli. Oli hämmentävää rakastaa jotain joka "ei ollut vielä olemassa". Muistan miettineeni että mitenhän sitä nyt omaa mahaansa kohtaan on kehitellyt tunteita. Rakastin jotain tulevaa, jotakuta joka oli vielä matkalla tähän maailmaan. Mitä pidemmälle raskauteni eteni, sitä vahvemmiksi tunteeni kasvoivat. Tästä alun maharakkaudesta huolimatta en koskaan osannut kuvitella sitä miten paljon tulisin Leeviä rakastamaan.
Ryhdyin pohdiskelemaan elämäni rakkauksia ja mietiskelin että mihinkähän se rakkaus olisi verrannollista. Siihen miten rakastan omaa äitiäni? Mutta tästä puuttuisi se suojeleminen ja huolenpito, äitihän se tämän kaiken minulle soi, enkä minä. Äiti osas hommansa, mä vaan vastaanotin. No entäs olisiko se verrannollista siihen miten rakastan pikkuveljeäni? Hmm, ehkä. Kuitenkin ehkä koen itseni ja veljeni yhdenvertaisiksi yksilöiksi, eikä niin että olisin se josta ottaa oppia (vaikka kyllä se poika on siskoa kyllä matkinut ja hyvä niin. Hyvä poika). Tämän vuoksipa ei tuo #faijaankaan kohdistuva rakkaus oikein tähän käynyt testiajoksi. Mä oon niitä ihmisiä jotka ihkaoikeesti ajattelee niin että tällanen romanttinen rakkaus on sitä että löytää toisen puoliskonsa. #faijassa on kaikki se mitä musta ei löydy ja kun ollaan yhdessä, musta tuntuu että mä oon kokonainen, että nyt on hyvä. Turvallisuuden tunne on mulle myös rakkaudessa mielettömän tärkeää, sitä toi körmy onneks osaa tuoda tähän suhteeseen kun ei tuo romantiikka sitten taas niin olekaan ihan just sen kuppi teetä. Rakkaus #faijaa kohtaan on muunmuassa sitä että ei koskaan luovuteta meijän suhteen. Että vaikka mitä kävis niin me pusketaan sen läpi. Rakkauteen musta kuuluu myöskin ne sellaiset tuntemukset että joskus haluisin vaan mennä ja pissata sen muroihin mutta päädynkin nätisti jättämään murot rauhaan ja sen sijaan pussaamaan poskelle. Rakkautta on mulle se että ihan vilpittömästi ajateltuna, mä tiedän ettei #faijakaan ole täydellinen mutta se on täydellisin mulle.
Ei ole siis oikeen järkeenkäypää ajatella niin että mun rakkaus #faijaa kohtaan olis samanlaista kuin se mitä tunnen Leeviä kohtaan. Kun odottelin Lebowskia tähän maailmaan, mietin että nyt kyllä odotukset kasvaa koko ajan, samoin kun tunteetkin. Mietin että onko jotain oikeaa tapaa rakastaa vai että iskeekö se tunteiden ryöppy sitten vaan ihan puskista ja oon ihan booltsit hukassa. Jossain vaiheessa muistan myös huolestuneeni siitä että onko mulla edes kapasiteettiä sitten rakastaa kahta miestä niin paljon kuin "olisi tarpeen". Että jääkö #faija sit vaan kylmästi ilman lämpöä kun Leevi luiskahtaa ulos. Vai olisinko vaan tunneköyhä ja Leevi lypsäis tunteita #faijan kyljestä.
Loppua kohdin ravistelin ne taas kerran niin typerät ajatukset pienestä päästäni ja odotin että tunteeni tulevat olemaan 50/50, tasapuolisesti, molempia kohtaan.
Noh, sittenpä koitti huhtikuun 2.päivä ja Leevi rääkäisi ikenet punaisena hehkuen että WWWHÄÄÄÄÄÄÄ! ja mä rakastuin saman tien.. sellain ihan toivottomasti. Äkkiä huomasin että hei täähän on jotain mitä en ollut koskaan ennen tuntenut. Mun aivot/sydän/jokusysteemi ei kopioinutkaan mitään tuntemuksia mitä olin aiemmin tuntenut vaan loi jonkun ihan uuden, joka on ällistyttävän makea! Leevistä tuli heti saman tien oma ihmisensä, mun oma uniikki lapsonen, jonka kanssa tää morfiinihöyryinen mami loi jonkun super-yhteyden heti ensirääkäisystä.
Mun rakkaus mun poikia kohtaan ei tosiaankaan oo tasapuolista, samanlaista tai tuttua. Mun rakkauden suuruus, niin paino, pituus kun ympärysmittakin on täysin eri näiden miesten kohdalla. Rakkaus jota tunnen #faijaa kohtaan on aivan erilainen, rinnastamaton, verrattuna rakkauteeni Leeviä kohtaan. Nää miehet täyttää musta aivan valtavan rajattoman suuren tilan, mutta jotenkin ne rakkaudet vaan ei astu toistensa varpaille vaan elävät sulassa sovussa. Asiaa keploteltuani, uskon etten rakasta yhtä enemmän kuin toista mutta en osaa myöskään selittää miten rakastan näitä komistuksia samanarvoisestikaan. Mutta näin teen.
Kun rakastan, rakastan ja paljon. Tällä hetkellä tuntuu siltä että ei paree ystävystyä nyt kenenkään ihanan ihmisen kanssa tai ainakaan herranisä sentään, saada toista lasta ikinä koska eihän tätä rakkautta nyt enempää voi mahtua tämän naisen elämään! Vai voiko?
Tehkää kaikki lapsia, tää on mieletöntä!Oon täynnä pinkkiä höttöä ja mä toivon että säkin oot.Ihanaa vappua sulle suloinen. 