Pistän päivityksen komeasta kummustani tähän ensin todistamaan sitä että aiemmin pienikokoiseksi kutsuttu poikamme on kasvanut – ja kasvaa, hurjaa vauhtia! Toivotaan ettei ihan koko loppuaikaa bulkkaa tai oon pulassa huhtikuussa :D
Aivan raskauteni alkuajoista alkaen niin tutut kuin tuntemattomatkin ovat kyselleet että aionko synnyttää täällä vai Suomessa. Mietittiin aluksi että olisihan se kiva Suomeen mennä niin tietäisi mitä tehdä ja jotenkin olisi varmempi olo mutta toisaalta, kyllähän näitä lapsia on synnytetty ennenkin (as in, muut on synnytelleet) että eiköhän se täälläkin hoidu. Synnytystä kun ei valitettavasti voi ihan päivälleen aikatauluttaa niin olisi ollut kovin kurja lähteä Suomeen odottelemaan ja katsomaan kelloa, duunien jäädessä toissijaisiksi (workaholic much?). Yhdessä päätettiin sitten lopulta että täällä se on helpointa hoitaa, niin pääsee sairaalasta suoraan ihan sinne oikeaan kotiin ja oikeaan arkeen kiinni, eikä Suomeen jonkun perheenjäsenen jalkoihin beibin kanssa sokkeloimaan.
Oon monesta eri lähteestä kuullut vankkaa vakuuttelua siitä että täällä on myös korkeatasoista hoitoa ja päteviä lääkäreitä vaikkei päälle päin tosiaankaan siltä näytä. Tähän mennessä ei ole tullut valitettavaa – enkä usko että tulee jatkossakaan. Onnekseni maa on vielä hyvinkin uskonnollinen joten he pitävät lapsia Jumalan lahjoina, joiden eteen tehdään kaikkensa. (Ei sillä ettenkö itsekin niin ajattelisi ja korostankin että näin ei-niin-uskovaisena jotenkin se hassulla tavalla tuo lohtua että nunnat ovat rukoilemassa puolestasi ja näistä pienistä kääröistä pidetään huolta kuin omistaan.)
Aion siis synnyttää täällä Välimeren lämmössä ja itse sairaalan toimista ja tunnelmasta voin kertoa lisää kunhan pääsen synnytysvalmennuskursseille ja itse laitokseen hieman enempi tutustumaan. Tämä postaus syventyy ennemminkin siihen itse synnytysprosessiin, tapahtui se sitten Imatralla tai Nicaraguassa.
Ennen kuin asiaan perehdyin, ajattelin että synnyttäminen on aikalailla geneerinen toimenpide ja that’s that. Mutta ehei, siitähän voi tuunata ihan omanlaisensa, niin kuin nykypäivänä melkeinpä kaikesta. No onhan se selkeetä että jos autonsa voi maalata, kännykän kuorensa vaihtaa ja opiskelunsa suunnitella, että synnytyksenkin voi sitten saada näyttämään itseltään. Siellä on nyt ruudun toisella puolella äidit sillä mielellä että voi tyttöstä mutta kirjoitan nyt ihan rehellisen hämmästyksen siivittämänä. Mulla onkin vaihtoehtoja! :)
Ensimmäisenä olisi hyvä kuulemma pohtia että synnyttääkö ihan tavanpulliaisen tapaan alateitse, vai vaikkapa keisarinleikkauksella, tai no mitä jos vaikka synnyttäisi vedessä tai kokeilisiko villisti hypnosynnytystä. Myös lokaation saa itse valita; joko kotona, sairaalassa, yksityisellä klinikalla tai matkalla sairaalaan eli taksin tunkkaisessa lemussa. Pitäisi ottaa huomioon omat tarpeet mutta myös vauvelin tarpeet – how is that supposed to happen?
Mietiskelin asiaa itse aika käytännönläheisesti;
*Sairaala: apu olisi lähellä, kuten myös lääkkeet ja laitteet. Jos hätä tulisi, olisi mahdollisuus saada hoitoa myös ”sitä varten” eikä vain itse synnytykseen. Jännittävän sairaalassa synnyttämisestä tekee sen että a) inhoan sairaaloita joten olen varmaan pyrkimässä sieltä pois heti kun poika on pihalla ja napanuora vielä roikkuu välillämme b) meiltä sairaalaan on matkaa varmaan jokunen 5 kilometriä mutta taksia ei koskaan saa nyt-heti ja jos ruuhka-aika sattuu kohdalle niin siellähän sitä sitten istutaan ja ponnistetaan tumman miehen niskavilloihin vauva.
*Koti: olisi IHANINTA saada hoitaa koko homma ilman sairaalaan menemistä mutta tota.. tässä vaihtoehdossa ei sitten olisi varaa komplikaatioille, enkä sitten tiedä mitä tuo uusi vuokranantaja tuumailisi – ”don’t worry, we’re going to cover the walls with newspapers in case of splatter.”
*Yksityinen klinikka: Tää olis varmaan se parhain tai ennemminkin se mukavin vaihtoehto koska yksityisellä klinikalla yhdistyisi ammattitaito, tarvittavat vempaimet ja kotoisampi olo, mutta olen kuullut että jopa tämän maan hienostorouvat puskevat kyllä ihan tavan sairaalaan synnyttämään, niin ei tarvitse sitten huolehtia että onko nyt varmasti kaikki tarvittava teknologia lähellä.
Valitsen huhtikuiseksi matkakohteekseni siis paikallisen sairaalan synnytysosaston – tai ne taksikuskin niskavillat.
No mitenkäs sitä sitten synnyttäisi? Muuta kuin huutamalla ja puuskuttamalla? Niinhän se menee, eikö?
Olen lukenut nyt neljästä eri vaihtoehdosta joita olen punninnut kyllä jokaikistä, toista enemmän, toista vähemmän.
*Vesisynnytys: Mitä nyt lähipiiristäni olen synnytystarinoita kuunnellut niin tämä ei ole kyllä kovin montaa kertaa esille noussut, eli uskaltaisin melkein sanoa että ei ole niin kovin yleinen ehkä vielä Suomessa (?). Vesisynnytyksen suurimpana etuna on sen tuoma mukavuuden tunne. En ole varma onko täällä paikallisessa sairaalassa lainkaan tarjolla vesisynnytyksen mahdollisuutta, eli onko heillä sellaista synnytysammetta missä homman hoitaa. Tällaisen voi kuulemma myös halutessaan vuokrata käyttöönsä ja synnyttää oman kotinsa suojassa, rental-ammeessa. Vesisynnytyksen valinneen äidin synnytys etenisi siis niin että kun synnytys alkaa, amme täytetään lämpimällä vedellä, jonne sitten pulahdetaan rentoutumaan ja vauvasi kuntoa seurataan dopplerilla. Vesi elementtinä pitää sinut rauhallisena (tai siis niin rauhallisena kuin mahdollista), rentouttaa lihaksiasi ja voit valita missä asennossa on itsellesi hyvä olla. Vauvan syntyessä voit synnyttää suoraan veteen tai sitten veden pinnan yläpuolella, ihan miten haluatkaan. Niin kuin loogista ajatella onkin; vauva tuntee olonsa vedessä kotoisaksi koska onhan hän sen yhdeksän kuukautta jo muutenkin ollut uintireissulla. Vesisynnytys kiehtoo siinä määrin että vedessä lilluminen on kyllä harvinaisen rentouttavaa, mutta koska haluan olla sairaalassa mahdollisimman vähän aikaa niin aion tarpeen mukaan rentoutua omassa ammeessa ihan kotosalla ja lähteä sairaalaan vasta kun on ihan pakko, joten voi olla että siinä ei ehdi ammetta kovin täyttelemään kun vauva onkin jo pihalla! ;) (Tai näin siis toivoisin)
*Synnyttäminen alateitse: Tämähän on se kaikista yleisin ja tavanomaisin tapa synnyttää. En tiedä mitä tästä edes sanoa – ”menet sairaalaan ja synnytät niin kuin ennen vanhaan?” :) Alateitse synnyttäessä synnytys tapahtuu usein sairaalapedillä ja voit valita kipulääkkeitä oman mieltymyksesi mukaan. Olen ymmärtänyt että usein synnyttäville äideille isketään tippa käteen heti ensikättelyssä, vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Pitääkö tämä paikkaansa? Vai onko tämäkin eri maissa eri tavoin? Tavallisimpia lääkkeellisiä kivunlievitysmenetelmiä ovat ihan tavan kipulääkkeet (morfiininkaltaiset; joko suun kautta tai suoraan lihakseen), ilokaasu (maskin kautta hengitettävä hiprakka-seos), paikallispuudutukset (pudendaalihermon puudutus tai vaikkapa kohdunkaulan puudutus eli paraservikaalipuduutus), epiduraali (ohut katetri epiduraalitilaan lannenikamien väliin joka käytännössä puuduttaa alaraajasi) ja spinaali (samanmoinen kuin epiduraali mutta tehoaa nopeammin ja vaikutus kestää vain max pari tuntia). Piikkejä piikkejä pakettiautollinen piikkejä!
*Keisarinleikkaus: Niin kuin nimestä voi päätellä, kyseessä on leikkaus. Synnytys ei siis tapahtuisi alateitse vaan kirurgisena toimenpiteenä. Tällöin vatsanpeitteeseen ja kohdun seinämään tehdyn viillon kautta vauva tuodaan pois kohdusta, äidin ollessa puudutettuna tai jopa nukutettuna. Leikkauksesta toipuminen vie kauemmin kuin alateitse synnyttäessä ja tietenkin leikkauksissa on aina omat riskinsä. Olen saanut sellaisen kuvan että Suomessa keisarinleikkauksia tehdään jos sille on syy; perätilasynnytys, synnyttäjän ikä, monisikiöinen synnytys jne. mutta täällä esimerkiksi se on ihan vaihtoehtona listalla muiden tapojen joukossa. Itse en tätä vaihtoehtoa edes miettinyt koska leikkauspöydälle joutuminen jänskättää ihan ajatuksenakin jo. Tietenkin, voihan olla että hätäsektio osuu kohdalle mutta sormet ja varpaat ristiin että näin ei käy.
*Hypnosynnytys: Hypnowhat? Niin kuin nimestä voi päätellä, tämä synnytysvaihtoehto käyttää hypnoosia hyödykseen äidin kivunlievityksessä tai ennemminkin kivun hallinnassa. Hypnosynnytyksen perimmäisenä ajatuksena on se että naisen kroppa on luotu synnyttämiseen ja synnytystä ei pitäisi ajatella kivuliaana tai epämiellyttävänä kokemuksena. Tuntemasi kipu on ennemminkin osa psyykkistä supistusten aiheuttamaa vaikutusta, ei kärsimistä ja kiljumista. Hypnosynnytyksessä tärkeintä on synnytykseen valmistautuminen; odottava äiti opettelee pari tapaa millä ”hypnotisoida” itseään, eli millä mielikuvilla rauhoitella itseään ja rentouttaa kroppaansa. Tärkeä harjoiteltava on myöskin hallittu hengittäminen. Hypnosynnytyksessä ei ole siis paikalla niin väliä koska odottava äiti opetetaan keskittymään, rauhoittumaan ja tavallaan pakenemaan sinne omaan ”kivaan paikkaan” jotta synnytyksen tuoma tuska ei ottaisi valtaa. Tämä saattaa näin äkkiseltään kuulostaa aika huuhaalta ja hippitouhulta, mutta niin kuin olen aiemminkin kertonut niin olen lukenut ihan tuhottoman määrän synnytyskertomuksia ja oli sitten tapa tuo tai tämä niin melkeinpä jokaisen kohdalla on tullut vastaan hengityksen hallinnan tärkeys ja oikeaoppinen valmistautuminen. Ja itse ainakin uskon siihen että oma asenteesi millä suhtaudut asiaan kuin asiaan, vaikuttaa lopputulokseen kovin. Hypnosynnytys on siis tapa synnyttää luonnollisesti, ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.
En tiedä pystyikö noista teksteistä jo huomaamaankin että minkä vaihtoehdon puoleen olen kallistunut? :) Ensinnäkin, ajattelin ensin että no alateitse, epiduraali selkään ja menoks mutta tutkittuani asiaa, en todellakaan halua epiduraalia. Jo piikkikammoni puolesta mietin että ei helevetti, ei taida olla minun tapani mutta olen myös liikaa lukenut siitä kuinka epiduraali saattaa vaikuttaa vauvaan ja etenkin kuinka se saattaa hidastaa synnytyksen etenemistä ja sitähän tässä ei toivota – nimimerkillä ”vauva ulos ja kotiin”. Haluaisin myöskin kyetä kävelemään, hyppimään, loikkimaan tai mikä ikinä nyt supistuksien aikana hyvältä tuntuukaan, enkä vain maata sängyllä selälläni alaraajat tunnottomana. Synnytyksen jälkeen haluaisin myös päästä jaloittelemaan ja ”palautumaan” mahdollisimman nopeasti. Olen myös pohdiskellut synnytysasentoja ja selällään synnyttäminen tuntuu olevan se kaikista luonnottomin vaihtoehto, ihan jo painovoiman puolestakin mietiskeltynä. Olen siis todennäköisesti sairaalassa pitkin seiniä, välillä koipi korvan takana, välillä korva koiven takana hahah
Olen siis päättänyt (ainakin yrittää) synnyttää ilman kivunlievitystä. Kyllä, luit oikein. Minä, se tyttö jonka koko elämänsä pahin fyysinen kipu on tainnut olla pikkutyttönä pyörällä kaatuminen, aikoo koittaa selviytyä tästä ihan omin voimin. (Voihan olla että kirjotan huhtikuussa postausta jossa olin kaikkitännemullehetilääkkeeeeitäää-synnyttäjä mutta näillä mennään nyt.) Oon tutustunu tuohon hypnosynnytykseen nyt jo jonkin verran ja uskon siinä olevan paljonkin järkeä. Tarkoituksena olisi nyt lähipäivinä ladata iphoneen hypnosynnytykselle olennaisia rentoutumisharjoituksia mutta myös affirmation audioita joiden avulla saisin mieleni ajattelemaan synnytystä ainoastaan kauniina tapahtumana, enkä negatiivisena kivun multihuipentumana. Hypnosynnytystekstit on saanu mua vähän aivopestyä koska mulla on jo nyt (parin kirjan lukemisen jälkeen) paljon positiivisempi lähestyminen itse synnytystä kohtaan ja jotenkin odotan jo innolla sitä päivää että päästään Börjen kanssa tekemään kunnolla yhteistyötä sen eteen että poika pääsee terveenä äitin syliin. Nää meijän naisten kropat on kuitenkin suunniteltu tähän koitokseen ja niin kuin #faijan äiti hyvin asetteli – entisaikaan sitä juostiin heinätöistä äkkiä saunaan synnyttämään kun supistukset alkoivat ja pikaisen pesun jälkeen lähdettiin takasin hommiin. Niin, sanattomaksi pistää :D Ajattelen nyt tätä koko prosessia niin että rankkaahan se tulee olemaan mutta jotta meijän poikanen pääsee meitä viihdyttämään, on mun tehtävä duunia sen eteen. Naama irveessähän sitä todennäköisesti tullaan olemaan mutta niinhän ne on kehonrakentajatkin kun suuri haaste asetetaan eteen - I can do this!
Kun oon päässy tähän hypnosynnytysvalmistautumiseen vielä syvemmälle sisään niin kirjoitan todennäköisesti vielä enempi ihan konkreettisista asioista mitä oon valmistautumisen aikana tehnyt, kuinka usein ja minkä vuoksi. Kysyä saa mitä vaan – en ole ekspertti minkään tasoinen mutta utelias kyllä, joten aika tuhti määrä tietoa on tullut jo sisäistettyä. Tajusin just, tää taitaa olla sellanen synnytyssuunnitelma?
Haluaisin tähän loppuun kehottaa juuri sinua jakamaan kanssani oman mielipiteesi tai kokemuksesi! Olenhan kuitenkin aivan ekaa kertaa pappia kyydissä joten vinkkejä otetaan vastaan enemmän kuin mielellään :)
Nyt lähden tästä toimistolta salia kohti, (juu salaa vähän kirjottelin tässä ohessa hahaha) ja esittelen teille mun uuden supersiistin salikassin jonka ostin tossa ruokkiksella pikkasen alta neljälläkympillä! Mäkkärin tunnari päähän soimaan ja katseet tänne NYT!
I'M LOVIN' IT.